Kolina-olo

Onpa levoton olo. Olin töissä ja taas totesin että voihan kakka miksen jo lopeta tota duunia. Käytännön seikat vaan on enää esteenä. Jos lähen vaihtoon ei ole järkeä hakea uutta duunia... sen näkee viikon sisällä miten lähtemisen käy. Joko lähen toiseen maahan (ja työhön) tai sitten lähen vaan toiseen duuniin. Samapa tuo. Oon niin finito, että jotain muutosta pitää tehä. Selkäparka :(

Mietin tossa kotimatkalla äsken miksi sitä vaan elää ja tekee asioita... oli niin kökkö olo. Joskus tuntuu että elämä junnaa paikoillaan, vaikka asia ei oliskaan niin. Tekee asioita joista ei piittaa, mutta jotka täytyy suorittaa että elämä olisi taloudellisesti ok. Tämmönen pakkopullaelämä on jotenkin niin perseestä. Sitten vielä kun fysiikkakin on mitä on... Selässä on nikamakulumia (jo nyt), maha ei kestä tiettyjä ruoka-aineita lainkaan ja simmut on arat. Ne tekee olemisesta aika haasteellista aika ajoin. Mulla on kyllä joskus kroppa niin rikki kuin voi olla. Sit ottaa päähän, siis oikeesti hatuttaa. Elämä jatkuu aina pienien vastoinkäymisten jälkeen sillä kun pakottaa itsensä liikkeelle. Vaikka selkä ois kipee, niin että sattuu kävellessäkin, niin silti menee lenkille ja lämmittää selän siihen kuntoon että sitä voi venyttää ja rusautella parempaan päin. Syö sellaisia ruokia mitä pötsi kestää ja maksaa niistä ihan liikaa. Turauttelee silmätippoja aina vähän väliä. Joo'o. Jos evoluutioteoriat pitäis paikkansa niin täytyy sanoa että joskus historiassa olisin jo kuollut ja kuopattu. Ehkä evoluutio nykyään menee ihmisen kohalla enemmän älyn kuin fysiikan kehittymiseen... Ei kai tässä muuten oltais. Ja älykin alkaa loppua. Olo on aika nuija. Kurja suorastaan. Hö.

Musta tuli virallisesti kummitäti eilen. Kamu soitti tänään ja kertoi että tyttö tuli. Lämmittihän se mieltä kovin. Harmi, etten jaksanut riemuita enempää, kun olin töissä ja oli kiire. Se on hämmentävää... syntymä. Sellainen pieni ja viaton ihminen - hui. Sitä miettii monasti että miten sellaista pientä voisi suojella tarpeeksi kun maailma osaa olla niin paha joskus. No, sillä ainakin tulee olemaan kivaa kun kummitäti hellii sen piloille :) Parhaani teen. Tottahan toki, kun kunniatittelikin annettiin.

Pitää kais kiskoa ittensä lenkille, että pääsee moikkaamaan pientä ihmistä ilman selkäonkelmia. Puuuh. Huh. Kumma olo.