Toiselle puolelle palloa
Juu, niin siinä sitten kävi että kohtalon arpa heitti minulle lipun Kiinan maalle ensi alkukeväästä lähtien. Hui. Kyllä meni pasmat mukavan sekaisin tuosta ajatuksesta. Nyt siis vaan preppailen enkun puhumista (mistä ei tod. voi ottaa suurempaa ressiä, sillä 1% kiinalaisista puhuu enkkua) ja opettelen kiinan alkeet. Viudevaude - hurjaa ;) Sitten pitäsi rahaakin kerätä. Hmmmm. Jostain sitä olen päättänyt kiskoa. Sikäli inhottava juttu kävi tässä kun laskin tämän vuoden tienestejäni: en voi ansaita enempää, sillä tulorajat estävät sen. Olen ollut niin ahkera, etten voi tehdä enää loppuvuonna töitä. Jepjep. Aika epistä!... mutta toisaalta, tuleepahan hiukka levättyä kun sellanen duracell tuppaan olemaan x) Joten ilolla lööbailen pimeän ajan ja isken sitten ahkeroimaan vuoden alusta oikein kunnolla. Sitten on opinnotkin suureksi osaksi tehty, joten niitäkään ei tartte miettiä - voi ajatella vain muailman menoa yleensä :D
Tässä viime aikoina en ole kovin kirjoitellut blogiini kahdesta syystä. Olen pohtinut sitä kuinka paljon haluan itsestäni kertoa ja toinen syy on ihan vaan pelkästään ajan puute; opinnäytetyömme etenee vauhdilla. Meillä on 5 viikkoa aikaa saada homma kunnialla loppuun. Huh. Täytyy sanoa, että siitä olen kovin ylpeä että olemme tulleet opnt-kamuni kanssa niin hyvin juttuun että kertaakaan emme ole kinastelleet asioista. Mutta nyt viimein iskee pieni väsymys päälle, kun vuosi on työtä väsätty (ja pimeys alkaa laskeutua). Olemme tehneet työtä kaiken vapaa-ajan ja nyt se alkaa tuntumaan. Tänään lähetin viestin aamusta hälle, että lomaakin täytyy pitää (oltiin alustavasti sovittu että tehdään sitä tänäänkin)... käääääh, toivottavasti yhteisymmärrys pelaa vielä tämänkin lomapäivän jälkeen. Kun vuoden viettää tiiviisti jonkun ihmisen kanssa, alkaa vaan jossain vaiheessa tökkimään jatkuva yhdessäolo. Vaikka onkin ihana ihminen niin liika on liikaa :/ ja niin... kyllä se opiskelija todella niitä vapaapäiviäkin joskus kaipaa, kaikesta.
Nukuin viime yön univelkoja pois. Ja kyllä, minä Nukuin. Kääääh, kelatkaa 15 tuntia!!! Juuuh. En ole vielä hankkinut kirkasvaloa (ois ehkä pitänyt), sillä olen vertaillut hintoja ja ihmetelly mistä ne koostuvat. Koko homma tuntuu aika rahastukselta :( tässä asiaa miettiessä olen alkanut suunnittelemaan sitä, kuinka itse voisi rakentaa lampun. Ohjeita löytyy kyllä netistä, vaikka minkälaisia :P ja rahaa pitäisi tosissaan säästää. Hmmmmm... että jos ideoita iskee lukijalla niin tänne saa niitä lähettää! Kaunis kiitos :)
Jepulis. Nyt lähen laittamaan kynsiä kuntoon. Illalla olisi kaverin bileet. En tiedä jaksanko mennä, mutta aina on silti kiva olla laitettu ja kaaaanis :)


0 Comments:
Post a Comment
<< Home