Typeriä kukkia

Elämästä tyypertyneenä oon istunut paikoillani monta tuntia, vuorotellen itkenyt ja tuijottanut hiljaa tyhjyyteen. Ikuisuuteen lähtenyt ystäväni veli, oli minulle satunnainen tuttavuus, mutta niin aito ja koskettava tyyppi, että ei sitä voi kieltää etteikö hän todella olisi koskettanut minua ihan ytimeen asti. Kerran heräsin tuijottamaan parevekekukkiani. Ne hölmöt kukkii valkoisina, isoina ja avoimina, vaikka on jo lokakuu. Ne kukkii vaikka niiden varret on jo kellastuneet ja multa kuivuudesta paakkuuntunut, vaikka yötkin ovat jo niin pimeitä ja kylmiä. Ne ovat kukkineet siitä asti kun ostin ne kesäkuussa alennuskopasta ja istutin ne valoon. Ne oli niin rääpäleitä että myyjä antoi ne pois melkeen ilmaiseksi. Ei uskonut että niistä tulee yhtään mitään. Ja ne vain kukkii. Typeriä kukkia... ja jotenkin niin mielettömän hienoja.

"Antaa kaikkien kukkien kukkia, sillä elämä on kaunis."
Tosiaan. Hölmö elämä. Tolkuton.