Olipa kerran...

Uudet tuulet puhaltaa

2007-01-05T18:43:00.000+02:00

Heipä hei taas. Siitä on kauan kun viimeksi tänne rustailin! Asiaan on kaksi syytä: kaamoskooma ja rakkaus (jotka luojan kiitos eivät sulje toisiaan pois!). Vajaa kaksi kuukautta ja olen pois maasta, ilman virallista suomessa olevaa asuntoa... olen maassa jossa kukaan ei puhu suomea ja jossa ihmiset ovat ehkä jokseenkin "outoja" näin suomalaiselle. Jänskää :)

Muitakin suunnitelmia olen mielessäni miettinyt. Ensiksi aion kyllä tehdä kiinafiilareille ja -kertomuksille ihka oman blogin, jotta uteliaat ja etenkin minulle läheiset ihmiset pääsevät urkkimaan kuulumisiani. Minne, sitä en vielä tiedä, koska en ole kovin varma miten tänne kyseiselle palvelimelle sieltä kaukaa pääsee. Kahtoos nyt mitä keksin... Toisekseen olen ajatellut että tämä kyseinen blogi jää kenties unholaan, sillä olen huomannut että olen kovin laiskahko kirjoittamaan ja kyllästynyt omiin nurinoihini. Tahtoo olla asiallisempi, tai ainakin yrittää ja se toinen logi vois olla sellanen :)

Ihmissuhde joka alkoi pari kuukautta sitten, viime vuoden puolella, on tullut minulle kovin tärkeäksi. Hurjaa että ihminen voi kiintyä niin paljon, niin vähässä ajassa. Ja ruusuja olen saanut paljon, eli on muuten aika saalis tuo mies ;) Tuo kukkia - Jee! Ja on muutenkin aivan mahtava tyyppi... Ei koskaan, saa sanoa "ei koskaan" ;) sillä aina voi olla väärässä. Itsekin luulin, etten koskaan löydä ihmistä joka minua ymmärtäisi, mutta hän todisti että olen väärässä.

Nyt pitäisi taas jatkaa kouluhommien tekemistä. Enää vähän jäljellä, mutta sitäkin vaikeampaa on niitä tehdä, kun opintojen loppuminen häämöttää. En tiedä johtuuko tekemisen vaikeus (kaamos)väsystä vai osaltaan ehkä luopumisen tuskasta... En koskaan ole opiskeluistani nauttinut valtavasti, niin siksi on hassua sanoa että kokisi luopumisen tuskaa - mutta kaikkeen tottuu ja merkittävistä rutiineista luopuminen on hankalaa joka tapauksessa. Elämä jatkuu. Jännää.

Palailen tässä joskus... ;)

Korvaamattoman hienoa sanahelinää

2006-12-06T16:34:00.000+02:00

EI YKSIKÄÄN

mistä ne lauloivat
mistä ne kertoivat
varastivat yösi
ja varastivat päiväsi

joskus tunsin kasvosi
joskus soitin kieliäsi
joskus ehkä puhuin
sanoja ikuisuudesta

yön aavat notkuu märkää
valevirstat väsyttää

kuka ihmisten kuningas
on tunteidensa valtias
kuka viisauden rakastaja
rakkautensa ruhtinas

ei yksikään
ei yksikään
ei yksikään
ei yksikään

hymysi murtuivat
kätesi hento herkesi
päivät meni sijoiltaan
yöt raapi ikkunaa

jos uskalsi kuunnella
kuuli pimeän puhetta
joka ei kuiskinut enää
lohdun sanoja

silmän veitsi terävämpi
sylin ahjo syvempi

kuka liitonrakentaja
on uskonsa ylipappi
kuka taivaanliitäjä
taivaankannen tappi

ei yksikään...

kuka ihmisten kuningas
on tunteidensa valtias
kuka viisauden rakastaja
rakkautensa ruhtinas

ei yksikään...

CMX: Vainajala (1998)

Ja niin - täten toivotan hyvää Itseppäisyypäivää kaikille!!!

Kaamoskoomailijan ajatuksia

2006-12-06T15:05:00.000+02:00

Ja kävipä sitten niin hassusti, että kaksi viikkoa sitten koneesta loppui virusturva netin matosia ja muita hirveliöitä vastaan. En ole hörhöillyt netissä siis kahteen viikkoon! Yhdessä vaiheessa uskoin jo etten pysty elämään ilman tätä sähköistä tiedon valtakuntaa. Minullakin on siis toivoa "oikean elämän" elämisessä! Olen harjoitellut sitä Ruusuni kanssa :D Ruusumies osoittaa olevansa aina vaan enemmän tykkäämisen ja arvostamisen arvoinen. Kukaan mies ei ole kohdellut minua koskaan ( "sammakosta" huolimatta) niin hyvin. Ja mies todella osoittaa sen että tykkää. Hämmentävää. On ihan oikeestikin sellanen olo että hän tykkää minusta - HUI! Ja minä tykkään hänestä. Thiiiiii xP

Ensimmäisen poikaystävän kohdalla kaikki oli niin toisin, niin päin *** kuin voi ja olla. Mietin asiaa, että miksi nainen erehtyy olemaan sellaisen miehen kanssa, joka vain tekee pahaa ja satuttaa. Ensimmäinen looginen selitys sille on se, että nainen erehtyy ottamaan itselleen isänsä kaltaisen miehen. Sikäli jos isä nyt sattuikin olemaan sekopää, niin kyllä täytyy myöntää että tämä piti paikkansa ensimmäisen poikaystävän kohdalla. Sekopää sekin oli. Miten sitä antoikin toisen kohdella itseään niin huonosti ja alentavasti!? Koska oli niin tottunut siihen? Iiiik.
Toinen selittävä asia on se että perheissä jossa esiintyy mielentilasekoilua tai päihteiden käyttöä, lapset eivät opi erottamaan sääliä rakkaudesta. Eksäni oli/on säälittävä ja minä leikin sisarhentovalkoista, joka yritti pelastaa hänet. Mehtäänhän sekin meni, koko yritys, mutta taisin sen selkkauksen ansiosta silti oppia ajattelemaan itse ja ottamaan vastuuta pöllöilyistäni häpeän avustamana. Kiitos siis häpeälle, tuolle jalolle ja korvaamattoman kamalalle tunteelle.

Eilen oli CMX:n keikka. Nam. Juu, pesunkestävä fani olen, aina ja aina enemmän. Tykkään bändistä niin paljon, että tykkään myös kaikista niistä ihmisistä suunnattomasti ketkä tykkäävät bändistä. Eli toisin sanoen oli hauskaa mennä vaikkapa baaritiskille tilaamaan juomaa taikka pomppia tuolilla (että näkisi bändin paremmin lavalle) kun aina sai höpötellä toisen fanin kanssa vieressä (kuka ikinä sitten aina sattui olemaankaan) kuinka tärkeää taiteellista tuotosta bändi tekikään ja ottaa tukea jos alkoi horjuttamaan. Siellä ollaan jotenkin niin yhteenkuuluvia että! Ja ilmassa leijui ihana Eros :)

Keikalla tapasin myös ystäväni kautta erään sinitukkaisen taiteilijan. Sinitukkainen oli täynnä energiaa ja paljon sanottavaa. Kerrassaan hiano tyyppi, mutta niin pursuavan täynnä ajatuksia ja totuuksia, että välillä pelotti ettei mies repeäsin liitoksistaan pitkin seiniä. Hän oli sellaista samanlaista värinää oli kuin juuri purkautuva tulivuori. Mahtava tyyppi siis, toivottavasti hän saa kanavoitua itsensä tehokkaasti, sillä sitten me kuulemme hänestä vielä paljon ;) Tästä tapaamisesta virisi paljon ajatuksia.

Se on mielenkiintoista miten ihmiset ylipäätään pukeutumisellaan ja asenteellaan vietittävät asioita ympärilleen, jotta saisivat oikeutuksen olla itsejään. Joskus teininä olin aika lailla sekoitus ties mitä tyylejä ja vaikutteita - en missään nimessä halunnut olla "samanlainen" tai "normaali". Se olisi ollut mielestäni henkinen kuolema ja nöyryytyksistä suurin. Se pelotti, että kukaan ei näkisi minua sellaisena kuin olen, joten piti olla vielä vähän enemmän ja sittenkään en saanut näytettyä itsestäni kaikkea. Se oli kovin ristiriitaista olemista. Oli jatkuvasti sellainen olo, että vihaa maailmaa, koska muut eivät tajua totuutta.

Sittemmin sitä on tullut nöyremmäksi tämänkin asian suhteen - miten voisin väittää että edes minä tajuaisin... Totuuksia on niin monta kuin on tulkitsijoita. Kun näkee ihmisiä, ketkä toitottavat naama punaisena maailman vääryyttä ja ihmisten sokeutta fanaattisesti, kysyy vaan itseltään, että miksi omaa sisäistä sotaansa käyvät ihmiset sekoittavat kaike muunkin maailman taistoonsa? Olisi paljon rauhallisempaa tällä maankamaralla eläminen, kun jokainen meistä yrittäisi käydä sisäiset sotansa itse, vetämättä muita osapuolia taisteluunsa. Neuvoa ja tukea voi aina toki kysyä, mutta se että alkaa levittämään sotaansa muihin, alkaa julistamaan omaa totuuttaan ainoaksi oikeaksi totuudeksi, se on väärin. Jotta tekstiin tulisi jotain konkreettista pointtia niin asiaa voisi tutkiskella esimerkiksi Hitlerin kautta. Sodat tulee käydä yksilön itsessään, rauha on tarkoitettu jaettavaksi. Hitlerkään ei tajunnut, että se kaikki "vääryys" oli hänen omaa tulkintaansa, hänen omaa sotaansa. Suuri Harmi.

Joo'o. Että simmosta. Paljon ois vielä sanottavaa kaikesta, mutta palaan taas joskus myöhemmin lisäilemään matskua, sillä on velvollisuuksia taas tiedossa. Buhuu... Yhden lisäyksen silti vielä ymppään, ennen mun katoan kirjoittamisen pakolliseen maailmaan... (Ks. yllä)

Ylläri

2006-11-23T20:33:00.000+02:00

Ylläripylläri. Mökötin kaksi päivää ruusumiehelle ja ilmoitin olevani loukkaantunut. Ja sitten kun puhuttiin (kun olin tunteillut tarpeeksi) mies myönsi olleensa nuija ja pyysi anteeksi. Kaikkia ajatuksia ei kannata sanoa ääneen. Toki ymmärrän että häntäkin pelottaa tämä tykkääminen, joten annoin anteeksi. Ja sitten oltiin yhdessä kauhuissamme koko tykkäämishommasta ja halittiin toisiamme lujaa ettei mitään kamalaa tapahtuisi. Hurjaa... Niin ja nyt mies tietää senkin millainen olen kun suutun. He :P

Että juu, kivaa kuuluu :)

Ei kannata heittää bensaa tuleen

2006-11-20T14:02:00.000+02:00

Jeh. Nyt seurustellaan, virallisesti. Kovin ihana olo tällä kertaa ei silti ole, sillä mies (kun on) päästi sammakon suustaan. Hän sanoi ajattelematta asiaa minulle heti sen jälkeen kun uskaltauduin tunnustamaan että todella pidän hänestä, että "Ei tästä välttämättä tule kuitenkaan mitään. Sen näkee sitten vasta kun on riidelty ekan kerran." Olemme deittaileet kuukauden ja olin Häkeltynyt asiasta, sillä minusta ensimmäinen riita kuuluu vasta tulevaisuuteen. Ja mies sanoi tämän liki heti perään kun olin saanut kakistettua että olen oikeasti tykästynyt häneen! Epäreilua!!!

Ja sitten, temperamenttinen kun olen, suutuin. En suuttumustani hänelle selkeästi ilmaissut vaan kihisin kiukkuani yksin kotona puhelun lopuksi ja hakkasin nyrkkeilysäkkiäni (kyllä, minulla on sellainen juuri tällaisia tilanteita varten). Jos hän haluaa riidellä niin toki se onnistuu. Mutta mielummin tekee mieli lähteä litomaan. Toistaiseksi olen ollut hiljaa. En halua riidellä. En osaa riidellä oikein. Ja tämä mies on niin tyhmä että kerjää verta nenästään. Ou nou. En tiedä mitä tehdä. Ei halua tällaista. Tiedän että osaan olla itse piru kun suutun. En halua riidellä.

tätä kuunnellen, mietiskelen...

UKKONEN

Ei sun kannata, ei kai kannata
mennä uimaan ukkosella, ei se kannata
Ei sun kannata, ei kai kannata
koittaa ottaa kyytä käteen, ei sun kannata
Mennä juhlimaan sen saman tyypin kaa,
joka parin tuopin jälkeen alkaa päätään aukomaan
Ei sun kannata, ei kai kannata
tulivuoren juureen taloo rakentaa

Pelko pelko
saa vallan helposti
Älä mene pois,älä mene pois
sanoo rohkeutesi

Ei sun kannata, sanoo hyvästi
Sillä aion tulla takaisin ja melko varmasti
Ei sun kannata, nukkuu yksinään
Sillä yksin tarvii pakkasilla monta peittoa

(chorus)
Jätä pelko taaksesi tänään
Ukkonen
Tärisyttää tannertaan
Mä pakenen
Turha kultani, pelätä on, pelätään ikävää
Turha sellaista pelätä on, pelätään elämää

Pelko pelko
saa vallan helposti
Älä mene pois, älä mene pois
sanoo rohkeutesi

Ei sun kannata, ei kai kannata
Mennä uimaan ukkosella, ei se kannata
Ei sun kannata, ei kai kannata
Pitää päällä vilkkua jos oot jo ojassa

(Maj Karma: Ukkonen)

Tiivistelmä

2006-11-13T22:20:00.000+02:00

Trehvit meni ihanasti. Mies teki japanilaista ruokaa, joka todellakin oli Erinomaista. Minä talutin hänet vuorostani kaulaliina silmillä katsomaan Jippua, joka esiintyi perjantai-iltana Simonessa. Ohikulkijoilla oli hauskaa kun katsoivat hapuilevaa miestä ja kikattavaa naista, kun matkasimme keikkapaikalle. Keikka oli hyvä. Jipulla on mahtava ääni ja olemus. Olen kade ja nostan hattua ;) Hän on vasta 20v... Wau. Niin juu - vähän hämmennyin siellä keikalla, kun en tajunnut, että laulavat niin paljon rakkaudesta. Oho.

Ostin kirkasvalolampun, vihdoinkin!!!! :D Maksoi paljon, mutta menköön. Nyt vasta onkin ollut vaikea kiskoa itseään ylös sängystä. Ihan liian pimeää. Masiina toivottavasti maksaa itsensä takaisin.

Olen tullut siihen tulokseen, että mulla on jonnin sortin kirjoitushärö. Asiaa on tutkittu, mutta vielä mitään selkeää paperia en ole siitä saanut. Tiedoksi siis kaikille, etten huomaa itsekään mitä soopaa joskus kirjoitan. Korjailen pöllöilyni sitten jälkikäteen.

Kii

2006-11-09T21:07:00.000+02:00

Ohhh. Menin ihan sanattomaksi tästä Jipun Kii:stä (ks. video 450 k).

Ihan mukavaa kuuluu. Riidat kaverin kanssa on jokseenkin selvitetty ja kaksi pässiä laski sarvensa ja päätyi siihen tulokseen että molemmissa on vikansa. Kohtuullista. Tämä henkilö oli siis opnt-kamuni. Taisi olla pinkeät hermot molemmilla pinnassa viimeisinä päivinä kun teimme työtä . Nyt projekti on siis vihdoin ohi. Ihanan vapautunut tunne. Vapaapäiviä... voiko enempää pyytää!

Näen huomenna ruusumiehen. En tiedä mitään mistään... mutta kivaa tulee olemaan, luulen. Hän haluaa kokkailla meille alkuillasta jotain eksoottista ruokaa, joten otin asiakseni varata loppuillan yllätyksille ;) Vien hänet katsomaan tuota erästä vaaleahiuksista laulajaa Helsingin sydämeen. Mies luulee vakaasti, kun jotkut "pahat" tapani jo tuntee, että vien häntä jonnekkin heavy-luolaan. Hih. Ihanaa että ei osaa aavistaa mitään :P Oikeasti varmaan ei edes usko että tykkään ihan iisistäkin musiikista. Vielä parempi X)

Vain ihminen

2006-11-04T22:14:00.000+02:00

Taas se tuli todettua, että todella olen vain pieni ihminen. Vaikka lukisin terapiaoppeja ja kaikenmaailman psykologiaa ja yrittäisin oppia niistä jotain ja olla viisaampi, sitä vaan kohtaa aina sen totuuden että sekään tieto ei sulje sosiaalisia kolhuuntumisia pois.

Tuli mojova riita erään kaverini kanssa ja se tuntuu pahalta. Vikaa on tietysti molemmissa. Erona meillä taitaa olla se, että itse en jaksa riidellä. Jotenkin tuntuu niin turhalta moinen.
Ja sitten on tämä eräs mies. Tapasin hänet taannoin, viikkoja sitten, ja muutama päivä takaperin halusin unohtaa hänet kokonaan, koska olin epävarma ja peloissani. Kerroin peloistani hänelle ja luulin että mies pitää minua vähintäänkin hölmönä ja kajahtaneena. Luulin että hän lähtee pois. Hän toi minulle kukkia. Jep. Taas meni pasmat sekaisin. Vaikea sanoa, että olenko viallinen...ja että mitä on tapahtunut. En saa elämästä tolkkua. Yksi ihminen vihaa ja toinen tykkää...

Hautajaiset olivat iso kokemus. Elämän ja kuoleman läsnäolo oli niin todellista. On ollut jännällä tavalla hurja olo sen jälkeen. Olen miettinyt sitä mitä haluan elämältäni ja että mihin kuulun. Tähän mennessä en ole oikeasti kai kuulunut juuri mihinkään. Olen vain ajelehtinut paikasta toiseen ja tutkiskellut elämää iloiten ja surren. Nyt haluaisin päästä kotiin. Pysähtyä jonnekin. Tehdä jotain pienempää, jotain tavallista. Nyt kaikki eletty elämä tuntuu niin suurelta, että voisin vain elää muistoilla hetken, enkä hankkia mitään uutta tiedettävää.

Viime yönä ruusumies nukkui vierelläni. Oli hämmentävää tajuta aamulla tuhinaa kuunnellessa, että taidan välittää hänestä. On pelottavaa tajuta että välittää. En tahtoisi olla heikko tai haavoittuvainen. Nyt olo on sellainen. Aikaisemmin elämässäni, kun en vielä tajunnut kuinka ihmissuhteet voi satuttaa, olisin ollut onnesta soikea. Nyt en tiedä mitä ajatella. Pelottaa tuntea. Todellakin sitä on vain ihminen. Pieni ja haavoittuvainen ihminen.

Aivoriihi

2006-10-26T19:50:00.000+03:00

Kauan opnt-kamuni kanssa työstetty terapeuttinen opinnäytetyö on pian valmis. Nyt piti vihdoin keksiä sille nimi. Pidimme aivoriihen kamuni kanssa. Ja kyllä oli hupaisa aivoriihi :)

Koska parhaat asiat elämässä syntyvät kuin itsestään päätimme antaa ajatusen lentää. Otimme paperit eteen ja kynät käteen ja aloimme molemmat kirjoittamaan kaiken mitä päähän pälkähti. Siis aivan kaiken. Minun tekstini oli "Blööblööblööblööblöö blööblööblööblööblöö blööblööblööblööblöö blööblööblööblööblöö blööblööblööblööblöö blööblööblööblööblöö blööblööblööblööblöö blööblööblööblööblöö blööblööblööblööblue, hk:n sininen, fazer, suklaa, kahvi, kuppi, kahva, ---" jne... eli niin asian vierestä kuin voi ja olla. Kyllä oli käkätyssessio hulluimmillaan kun luimme ehdotuksemme läpi. Meni vielä hetki ja puoli paperia ennenkuin oikeita ja kirjoituskelpoisia nimiehdokkaita alkoi eksymään paperille. Niistä toinen valittiin ehdottomaksi suosikiksi ja nyt se komeilee työmme kannessa. Asiaa! :D

Aikoinaan (ja vieläkin) rakastin Queen'iä suunnattomasti. Yhdessä biisissä Mercury laulaa "Don't try so hard". Tottapa herra lauleloi. Parhaat asiat elämässä syntyvät kun ei yritä liikaa. Blöööblööblöö ;)

Motivaatiosta

2006-10-23T21:54:00.000+03:00

Motivaatio on suhteellisia... Nyt jälleen pitäisi tehdä kouluhommia, mutta sen sijaan äsken siivosin ja nyt haahuan netissä. Olen muuhun (sekundatekemiseen jälleen) motivoitunut :P . Kävin tänään morjenstamassa yhden elämänhallintaryhmän nuoria, joiden kanssa hahmoteltiin yhdessä elämää hetkisen aikaa tuossa vuoden alussa. Olin siis taannoin työharjoittelussa kyseisessä paikassa.Tänään juttelimme motivaatiosta. Aiheesta kumpusi kotimatkalla vaikka minkälaisia (h)ajatuksia, joita tähän nyt aiheesta motivoituneena puran.
(Välikommentti: heh, niin, voiko elämää tosiaan hallita… pitäisi olla tuon nimen vaikkapa Elämänhyväksymisryhmä x) sekin kuulostaisi jo paremmalta.)

Kaikille teoille elämässä on syynsä; kaikille teoille on motiivi. Miten ja miksi tehtyyn asiaan päädytään, riippuu tekijän motivaatiosta. Motivaatiota on kahdenlaista; on sisäistä (sisäsyntyistä) mielihyvää tuottavaan toimintaan liittyvää motivaatiota ja on ulkoista, normien ja tapojen ynnä muiden kulttuuri- ja yhteiskuntasidonnaisten asioiden (lue: pakkojen) suorituskeskeistä motivaatiota.

Masentuneilla ihmisillä sisäiset motivaatiot usein ovat kadoksissa. Puhun siksi masennuksesta, sillä se on todella yleinen ja tavallinen kiusa suomalaisille. Käsittääkseni kaikilla joilla on jonkin sortin problematiikkaa elossa, masennus ilmenee jonkinlaisessa muodossa. Masentuneilla motivaatiot ovat ulkoisia, varsinkin siinä vaiheessa kun elosta tulee pakkopullaa.

Ongelmalliseksi elo menee siinä vaiheessa kun motivaatio on pelkästään ulkoista. Silloin ollaan oravanpyörävaiheessa, josta on vaikea päästä pois. Ollaan vaiheessa, jolloin elämää täytyy suorittaa eikä se tunnu miltään. Tässä kohtaa eletään vaaravyöhykkeellä: jos ihminen ei löydä sisäisiä motivaattoreita eikä jaksa suorittaa ulkoisen painostuksen alla, voi niin sanotusti tipahtaa kyydistä. Kyytiin takaisin pääseminen taas voi olla hankalaa jos ei osaa löytää itsestään kadotettua tekemisen iloa, kun ei muista miltä se tuntui. Ei muista tekemisen riemua. Ulkoisten motivaatioiden piiskaamille lisäsuorittaminen voi olla 'se viimeinen pisara'. Monasti unohdetaan, että motivaation tulee olla sisäistä, jotta elämä ja asioiden tekeminen olisi mielekästä. Unohdetaan, että asioita voi tehdä, koska ne tuntuvat hyvältä tai että niiden avulla voi saada iloa itselleen.

Kovasti ihmettelen sitä, että niinkin yksilön hyvinvointia huomioiva yhteiskunta kuin Suomi, tuntuu olevan paikka jossa ei saa nauttia elämästään, vaan asioita tulee suorittaa, koska niin kuuluu tehdä. Miten tuota lausetta kuuleekin niin usein? Milloin meistä on tullut näin mekaanisia?! Unohdetaan, että ulkoiset motivaattorit voisi sisäistää perustelemalla ne mielekkäästi. Minusta on tärkeää aina selventää itselleen se, mitä iloa pakkopullan suorittamisesta on ja mitä itselle mukavia asioita niihin liittyy. Sopiva määrä itsekkyyttä on jossain määrin kuitenkin kovin tervettä ja ehdoton edellytys mielekkääseen eloon.

Mielestäni ulkoinen motivaatio voi parhaassa (sanan neg. merkityksessä) tapauksessa tappaa sisäisen motivaation. Lempeä pakottaminen tai 'terve' persiille potkiminen voivat ennemmin taannuttaa ihmisen tahtoa tehdä asioita, kuin ohjata ihmistä kohti omatoimisuutta. Motivaatiota kun ei vaan tyrkätä toiseen ihmiseen (tuskallisen ja syyllisen olon kylläkin, jos alkaa pakkomotivoimaan) mutta sen sijaan ihmistä voi kannustaa ja innostaa motivaattoreiden löytämisessä. Siinä on ilon avain.

Joskus motivaatiota on ja toisinaan sitä ei ole - se kuuluu elämään. Aina ei voi tekemässä asioita sata lasissa - joskus elämä voi olla aikalailla pelkkää tyylipuhdasta suorittamista, kun haluaa selvitä kiperistä kohdista mutta into ei riitä. Hyvä niinkin, hetkellisesti. Koskaan ei silti pitäisi kokonaan turvautua selittelemään tekemisiään pelkästään sillä, että niin kuuluu tehdä. Iuh. Ahdistava tapa ajatella :/ Todellakin. Eihän kukaan meistä kuitenkaan mikään robotti ole. Ja silti niin moni meistä elää niin ja siltikin moni perustelee elämänsä juuri niillä sanoilla!

Aika pelottavaa. Eihän me eletä ulkoisten motivaatioiden maassa, eihän?

Se nyt on vaan sale että sisäisellä porskuttelee komeimmin :) Muistin sen taas tänään. Motiivejaan on hyvä miettiä.

Rankan kevyehköä rypemistä

2006-10-17T17:00:00.000+03:00

On omituista, että kaiken stressin ja surun keskellä, pää on suht selvä ja ajatukset kirkkaat. Kuuntelen mättömusaa ja riemuitsen elämän raa'asta kauneudesta. Siitä että olen elossa. Siitä. Se on paljon. Kun tajusin, pää stressimeressä velloen, että aina voi kuolla, lähti kaikki typerät pienet asiat häiritsemästä mielestäni. Kaverini valitsi kuolla, minä valitsin ja valitsen elää. Miksi turhaa ressata siis myöhästyneistä tehtävistä tai huonoista arvosanoista, kun on silti elossa!? Miksi!!!??? Elämä on ihanaa - se on täyttä elämää. On suurta surua, mutta niin on isoa Iloakin: on elämää. Ja elämä on ihmeellistä, kun vaan pääsee ensin jaloilleen. Jaloilleen pääsy on meille joillekin kieltämättä iso haaste...

On omituista tajuta toisen katoamisen hetkellä oman olemassaolon konkreettisuus. En ajattele koskaan että kuolema olisi loppu. Minusta se on uuden alku - meille oleville (ajatuksien ja käytännön elämän tasolla) ja hänelle uuden elämän tasolla. Ajattelen energian ja aineen olevan maailmankaikkeudessa aina vakio (en nyt tieteellisemmin osaa tätä selittää), joten sen perusteella me kaikki olemme aina olemassa, olomuotomme vain muuttuu. Siksi ei kannata surra, sillä kukaan meistä ei koskaan häviä. Toivon ja ymmärrän, että ikuisuuteen siirtynyt nuorimies saa nyt uuden mahdollisuuden aloittaa alusta. Ja me tiedostamme tapahtuman kautta sen, mikä on elämässä tärkeää.

Se, että monet, pelkästä velvollisuudesta (!) pysyvät hengissä elämän mittaisen taipaleen, elämättä hetkeäkään, on minusta surullisempaa kuin se, että joku päättää aloittaa alusta. Se, että hyvinvointiyhteiskunta pitää väkisin hengissä fyysisiä ja/tai psyykkisiä vihanneksi on Surullista. Mielestäni elämä on jollain tasolla peliä. Voi aina aloittaa alusta, mutta koskaan ei tiedä mitkä aloituspisteet lähtöruutuunsa saa, siksi on tärkeää miettiä, kannattaako siitä luopua, mitä on. Ja se, mikä loppupeleissä ;) ratkaisee on Tahto... joko sitä on tai sitä tulee hankkia, mutta koskaan ei kannata antaa puolittain periksi, sillä elämme vain kerran. Puolielämä - se vasta onkin kärsimysten tie.

Typeriä kukkia

2006-10-14T12:13:00.000+03:00

Elämästä tyypertyneenä oon istunut paikoillani monta tuntia, vuorotellen itkenyt ja tuijottanut hiljaa tyhjyyteen. Ikuisuuteen lähtenyt ystäväni veli, oli minulle satunnainen tuttavuus, mutta niin aito ja koskettava tyyppi, että ei sitä voi kieltää etteikö hän todella olisi koskettanut minua ihan ytimeen asti. Kerran heräsin tuijottamaan parevekekukkiani. Ne hölmöt kukkii valkoisina, isoina ja avoimina, vaikka on jo lokakuu. Ne kukkii vaikka niiden varret on jo kellastuneet ja multa kuivuudesta paakkuuntunut, vaikka yötkin ovat jo niin pimeitä ja kylmiä. Ne ovat kukkineet siitä asti kun ostin ne kesäkuussa alennuskopasta ja istutin ne valoon. Ne oli niin rääpäleitä että myyjä antoi ne pois melkeen ilmaiseksi. Ei uskonut että niistä tulee yhtään mitään. Ja ne vain kukkii. Typeriä kukkia... ja jotenkin niin mielettömän hienoja.

"Antaa kaikkien kukkien kukkia, sillä elämä on kaunis."
Tosiaan. Hölmö elämä. Tolkuton.

Hyvästi

2006-10-13T17:00:00.000+03:00

Eräs nuoriherra päätti ettei halua enää elää. Hän lensi pois. Itkettää. Oli niin kaunis sielu ja suuri ihminen. Toivottavasti hänellä on asiat nyt paremmin. Niin kaunis ihminen... paljon enemmän ihminen kuin monikaan - paljon todellisempi. Ja nyt poissa.

Voi hyvin rakas ihminen. Voi paremmin.

Kun on itsekin elämän pohjaa kolistellut ei voi toisen tekoa tuomita. On niin surullista, ettei voinut auttaa. Jokaisen tahtoa tulee silti kunnioittaa. Hän varmasti teki niin oikean päätöksen kuin pystyi. Sitä täytyy kunnioittaa. Nyt on liian myöhäistä muulle.

Hyvästi.
Voi paremmin.

Rauha

2006-10-09T21:01:00.000+03:00

Hmmmmm... *hyräilee* Olo on aika upea. Historiani on, vaikka en sitä myönnäkään ;) melkein (<--em. sana täytyy säilyttää sillä tuli musta ihan hyvä kuitenkin) täysin paska. Eilen tuli maailmaan tasapainoa kun kirjoitin artikkelin elämääni rikkoneesta ihmisestä. Ah! Aika magee olo. Tulin ulos kaapistani. Artikkeli julkaistaan myös aika pian. Soitin myös kyseiselle ihmiselle ja kerroin projektistani. Hahaa!

Nyt kuuntelen Moby'a ja olo on tämä:

I'm getting old

2006-10-07T15:59:00.000+03:00

Ohhoh, kroppa ei kestä enää samalla tavalla tuota keskiyön seuraelämää kuin ennen. Olin siis eilen viihteellä. Taas :) Viimeisen kuukauden aikana on joka viikonloppu ollut jotain kissanristiäistä, jonne on Täytynyt mennä. Pitäähän moisista tilaisuuksista sitten ottaa ilo irti, koska kun talvi lähenee, kamuilla on tapana käpertyä kotiolohin ja sitten sitä seuraelämää ei niin olekaan. Valvominen vaan väsyttää kumman paljon. Kivaa puuhaa se kyllä on: nähdä kamuja ja saada uusia tuttavuuksia. Sitä tosin usein ihmettelee että kuinka humalassa ihmiset ovat, nekin jotka ovat jo reilusti yli teini-iän. Näissä situaationeissa ei pääse juttelemaan kunnolla vastapuolen kanssa kun hällä on usein mielessä ne primitiiviset jutut ja vain ne. Ihmiset läsnäolostaan huolimatta jäävät kovin kauas, ördäulottuvuuteensa. Olen itsekin joskus ördännyt, niin en ketään siitä mene tuomitsemaan. Se vaan on kurjaa, että jos ördäys on se ainoa tapa irrottautua ja rentoutua...Oma olotila sellaisen kiskonnan jälkeen on ollut ainakin kaikkea muuta kuin rento. On tullut vain sellainen olo, että juhlintaviikonloppuun täytyisi lisätä vielä pari "viikonloppuvapaata" perään, koska on niin väsy kaikesta juhlinnasta ja tapahtumista.

Baareissa oleminen nykyään menee usein siihen että juttelee ihmisten kanssa joutavia ja vähemmän joutavia ja tarkkailee miten ihmiset käyttäytyvät. Se on varsin opettavaista. Eilenkin seurasin sivusta hillumistemme ohelle miesystävyksiä, joista toinen oli saanut pakit ja jota toinen lohdutti. Se oli jotenkin todella koskettavaa ja hurjan hienoa rehellistä keskustelua (ei näe kovin usein että miehet on sellaisia... vain humalassa...!?!). Miehinen herkkyys tuli esiin. Toinen silmiinpistävä ilmiö oli erään naisen koko illan kestänyt tanssiesitys pöydällä. Tissit valmiina plopsahtamaan puserosta ulos, tyttö hyppi ja riehui päydällä ja kiusasi miehiä. Siinäpä oli pohtimista millainen hän oikeasti oli. Voimakkaat reaktiot humalassa voivat viitata jossain tapauksissa päinvastaiseen persoonaan selvinpäin. Hmmmm...

Itse olin kiltisti. Olen oppinut hyville tavoille :) Luin eräästä tapaoppaasta, että Kiinassa on hyvin häpeällistä olla humalassa. Heh. Mitäköhän kiinalaiset turistit ilmiön kohdatessaan miettivät meikäläisistä, kun meno on täällä usein niin vapautunutta :P Onneksi olen teini-ikäni elänyt kunnolla täällä Suomessa. Oppia ikä kaikki.

Hetkellinen helpotus

2006-10-03T18:44:00.000+03:00

Vuuuh! Leppoisa olo pitkästä aikaa. Työt on loppu ja on aikaa opiskelulle ja harrastuksille. On aikaa itselle. Tuntuu että kesän ja syksynkin ajan päässä on lyönyt tyhjää ja jatkuva kumina on ollut vaivana, kun ajatukset ovat olleet stressin takia yhtä puuroa. Nyt opiskelut ovat taas aikataulussa kovan pakertamisen ansiosta ja voi hengähtää hetkeksi. Tätä olen kaivannutkin - aivolomaa. Ihan hetkeksi vain, sen verran että voi todeta oikeasti olevansa elossa: että voi tehdä niitä asioita mistä nauttii. Opiskelijan arki totta tosiaan voi olla yhtä hullunmyllyä, kun jatkuva kiire ja suorituspaineet ovat riesana. Onneksi minun oli pakko lopettaa työt. Tälläinen addiktoituva luonne kun joskus asioiden suhteen olen, en olisi välttämättä tajunnut asiaa muuten kuin vasta näin pakon edessä.

Tänään tunnilla keskustelimme siitä, mitä kannattaa ja mitä ei kannata itsestään sanoa, kun tekee työtä ihmisten parissa. Aihe on ollut pinnalla aika ajoin koulussa ja on opettanut ajattelemaan paljon sitä, että mitä ammatillinen vastuullisuus on. Jos haluaa auttaa ihmisiä ja tehdä töitä heidän kanssaan, se ei aina ole auttamista, että kertoo itsestään kipeimmät asiat. Siinä voi joutua ja joskus joutuukin itse kohteeksi. Kaikilla meillä on kuitenkin heikot kohtamme, tiedostimme niitä tai emme. Asiaa ajatelleena olen päättänyt laittaa teorian omalta kohdaltani käytäntöön.

Toissakertaiseen ajatuksenvirtaan palatakseni haluan vielä sanoa, että tuo rykäisy avoimuudesta koskee sitten ihan vain minua ja omia tuntemuksiani avoimuudesta. Ihmettelen toki myös sitä, kuinka ihmiset ylipäätään ovat vilkkaimpia kommentoimaan kurjia asioita kuin kivoja ja iloisia juttuja. Voihan toki olla että olen nähnyt yksipuolisesti tätä nettimaailmaa ja siksi mielipiteeni on väärä. Ja totta lienee, että tämäkin on tapauskohtaista. Toivon, että kukaan ei mielipiteestäni pahastunut. Se on toki kunkin oma asia, mitä itsestään kertoo. Itse vain olen avoimuudestani saanut kärsiä ja siksi sensuroin teksteistäni arimmat jutut. Mieluummin ilmaisen itseäni vaikka maalaamalla kuin kertomalla asioita, joita joku voi käyttää minua vastaan. A.W. lauloi biisissään aika kuvaavasti... häntä lainaten ja vähän soveltaen "Minä en koskaan milloinkaan/ tule lausuntoja antamaan/ sillä tiedän mitä petollisuus on." Jos avoimuus sen sijaan auttaa, en kyseenalaista sitä. Kukin taablatkoon tyylillään.

Toiselle puolelle palloa

2006-09-30T17:48:00.001+03:00

Juu, niin siinä sitten kävi että kohtalon arpa heitti minulle lipun Kiinan maalle ensi alkukeväästä lähtien. Hui. Kyllä meni pasmat mukavan sekaisin tuosta ajatuksesta. Nyt siis vaan preppailen enkun puhumista (mistä ei tod. voi ottaa suurempaa ressiä, sillä 1% kiinalaisista puhuu enkkua) ja opettelen kiinan alkeet. Viudevaude - hurjaa ;) Sitten pitäsi rahaakin kerätä. Hmmmm. Jostain sitä olen päättänyt kiskoa. Sikäli inhottava juttu kävi tässä kun laskin tämän vuoden tienestejäni: en voi ansaita enempää, sillä tulorajat estävät sen. Olen ollut niin ahkera, etten voi tehdä enää loppuvuonna töitä. Jepjep. Aika epistä!... mutta toisaalta, tuleepahan hiukka levättyä kun sellanen duracell tuppaan olemaan x) Joten ilolla lööbailen pimeän ajan ja isken sitten ahkeroimaan vuoden alusta oikein kunnolla. Sitten on opinnotkin suureksi osaksi tehty, joten niitäkään ei tartte miettiä - voi ajatella vain muailman menoa yleensä :D

Tässä viime aikoina en ole kovin kirjoitellut blogiini kahdesta syystä. Olen pohtinut sitä kuinka paljon haluan itsestäni kertoa ja toinen syy on ihan vaan pelkästään ajan puute; opinnäytetyömme etenee vauhdilla. Meillä on 5 viikkoa aikaa saada homma kunnialla loppuun. Huh. Täytyy sanoa, että siitä olen kovin ylpeä että olemme tulleet opnt-kamuni kanssa niin hyvin juttuun että kertaakaan emme ole kinastelleet asioista. Mutta nyt viimein iskee pieni väsymys päälle, kun vuosi on työtä väsätty (ja pimeys alkaa laskeutua). Olemme tehneet työtä kaiken vapaa-ajan ja nyt se alkaa tuntumaan. Tänään lähetin viestin aamusta hälle, että lomaakin täytyy pitää (oltiin alustavasti sovittu että tehdään sitä tänäänkin)... käääääh, toivottavasti yhteisymmärrys pelaa vielä tämänkin lomapäivän jälkeen. Kun vuoden viettää tiiviisti jonkun ihmisen kanssa, alkaa vaan jossain vaiheessa tökkimään jatkuva yhdessäolo. Vaikka onkin ihana ihminen niin liika on liikaa :/ ja niin... kyllä se opiskelija todella niitä vapaapäiviäkin joskus kaipaa, kaikesta.

Nukuin viime yön univelkoja pois. Ja kyllä, minä Nukuin. Kääääh, kelatkaa 15 tuntia!!! Juuuh. En ole vielä hankkinut kirkasvaloa (ois ehkä pitänyt), sillä olen vertaillut hintoja ja ihmetelly mistä ne koostuvat. Koko homma tuntuu aika rahastukselta :( tässä asiaa miettiessä olen alkanut suunnittelemaan sitä, kuinka itse voisi rakentaa lampun. Ohjeita löytyy kyllä netistä, vaikka minkälaisia :P ja rahaa pitäisi tosissaan säästää. Hmmmmm... että jos ideoita iskee lukijalla niin tänne saa niitä lähettää! Kaunis kiitos :)

Jepulis. Nyt lähen laittamaan kynsiä kuntoon. Illalla olisi kaverin bileet. En tiedä jaksanko mennä, mutta aina on silti kiva olla laitettu ja kaaaanis :)

Erase and rewind

2006-09-25T19:39:00.000+03:00

Njah. Menipä päivä jos parikin kuin siivillä. Etsin itselleni kirkkautta ;) ja ihmettelin elämääni. Tuli sellainen olo, että nyt jokin ei ole kohallaan. Tajusin että se olen minä. Monasti olen toitottanut sitä kuinka avoimuus on pop. No ei se ole pop. Joten leikkelin tekeleeni blogissa ja tulin ehjemmäksi - turha avautuminen ei tee hyvää, varsinkin kun kun maailma on täynnä ymmärtämättömyyttä. Tärkeintä on ymmärtää itteään.

Sitäkin tässä kuukauden ja parin aikana olen ihmetellyt kuinka eri tavalla ihmiset kirjoittaa juttujaan. Jotkut kirjoittaa selkeästi muille... jotkut itselleen, vai kirjoittaako? Suurimman yleisöbuumin taitaa kuitenkin suomalainen juntti saada kun alkaa rypeä itsesäälissä ja velloa. Suomalainen suvaitsee toista kun sillä on asiat vieläkin huonommin kuin itsellä. Jepjep. Mielenkiintoista tuohua tosiaan...

Kuka sammutti valot?

2006-09-20T21:39:00.000+03:00

Ja kolina senkun jatkuu. Tyhmää. Itkettää. Juttelin tänään J:n kanssa ja kerroin että mun on pakko saada kirkasvalolamppu ja että mua vituttaa. Se lempeästi höpötti langan toisessa päässä että "älä nyt... muista nyt että sähän oot tosi iloinen tyyppi. kyllä se menee ohi." Joo'o. Se on totta että monet näkevät mut kilttinä ja hassuna tyttönä, jolle varmasti maailma ei ole tehnyt pahaa. Viattomana melkein. Ja näinä päivinä kun vituttaa, se tuntuu kettumaiselta kun kaikessa normaaliudessaan jotkut ihmiset ei anna surra ja raivota, vaan haluaa survoa mut siihen turvalliseen "aina ihana ja iloinen muottiin". Toisaalta J ei tunne mua niin hyvin. Mutta sehän vaan vahvistaa sitä käsitystä, mitä olen ennenkin huomannut tapahtuvan, että moni näkee musta vain pinnan. Ehkä parempi niin.Voi olla että näiden kirjoittelemieni tekstien perusteella musta saa toisenlaisen kuvan... Oikeessa elämässä olen niin "harmiton ja kiltti" :/ ...aina niin kauan kunnes suutun ja kerron mitä oikeasti ajattelen.

Mietin töissä kovasti sitä mikä musta tulee isona. Terapiaopit on jees, mutta tepaksi en taida ryhtyä, olen niin taiteilijaluonne itsekin. Ehkä tutkija. Tai jokin... en tiedä. Jotain kivaa, sellaista mikä inspiroi. Onko sellaista? Möh... Kaikki tuntuu niin kaukaiselta.

Inhoan pimeää. Nyt on pimeää. Joka puolella. En päässyt aamulla ylös sängystä kun Väsytti. En taida olla ihan elämäni vedossa. Pimeys, opiskelijan vaativa arki, opnt ja työ siinä ohessa on tehnyt tehtävänsä.

Yksinäisyyden kolinaa lisää vielä se että kukaan ei sano mitään. Onko siellä kukaan? Tiedän kyllä että joku lukee raapustelujani. Nyt kaipaisin juttuseuraa. Anyone?

I think I'm just SAD

2006-09-20T00:08:00.000+03:00

SAD

Kolina-olo

2006-09-19T21:40:00.000+03:00

Onpa levoton olo. Olin töissä ja taas totesin että voihan kakka miksen jo lopeta tota duunia. Käytännön seikat vaan on enää esteenä. Jos lähen vaihtoon ei ole järkeä hakea uutta duunia... sen näkee viikon sisällä miten lähtemisen käy. Joko lähen toiseen maahan (ja työhön) tai sitten lähen vaan toiseen duuniin. Samapa tuo. Oon niin finito, että jotain muutosta pitää tehä. Selkäparka :(

Mietin tossa kotimatkalla äsken miksi sitä vaan elää ja tekee asioita... oli niin kökkö olo. Joskus tuntuu että elämä junnaa paikoillaan, vaikka asia ei oliskaan niin. Tekee asioita joista ei piittaa, mutta jotka täytyy suorittaa että elämä olisi taloudellisesti ok. Tämmönen pakkopullaelämä on jotenkin niin perseestä. Sitten vielä kun fysiikkakin on mitä on... Selässä on nikamakulumia (jo nyt), maha ei kestä tiettyjä ruoka-aineita lainkaan ja simmut on arat. Ne tekee olemisesta aika haasteellista aika ajoin. Mulla on kyllä joskus kroppa niin rikki kuin voi olla. Sit ottaa päähän, siis oikeesti hatuttaa. Elämä jatkuu aina pienien vastoinkäymisten jälkeen sillä kun pakottaa itsensä liikkeelle. Vaikka selkä ois kipee, niin että sattuu kävellessäkin, niin silti menee lenkille ja lämmittää selän siihen kuntoon että sitä voi venyttää ja rusautella parempaan päin. Syö sellaisia ruokia mitä pötsi kestää ja maksaa niistä ihan liikaa. Turauttelee silmätippoja aina vähän väliä. Joo'o. Jos evoluutioteoriat pitäis paikkansa niin täytyy sanoa että joskus historiassa olisin jo kuollut ja kuopattu. Ehkä evoluutio nykyään menee ihmisen kohalla enemmän älyn kuin fysiikan kehittymiseen... Ei kai tässä muuten oltais. Ja älykin alkaa loppua. Olo on aika nuija. Kurja suorastaan. Hö.

Musta tuli virallisesti kummitäti eilen. Kamu soitti tänään ja kertoi että tyttö tuli. Lämmittihän se mieltä kovin. Harmi, etten jaksanut riemuita enempää, kun olin töissä ja oli kiire. Se on hämmentävää... syntymä. Sellainen pieni ja viaton ihminen - hui. Sitä miettii monasti että miten sellaista pientä voisi suojella tarpeeksi kun maailma osaa olla niin paha joskus. No, sillä ainakin tulee olemaan kivaa kun kummitäti hellii sen piloille :) Parhaani teen. Tottahan toki, kun kunniatittelikin annettiin.

Pitää kais kiskoa ittensä lenkille, että pääsee moikkaamaan pientä ihmistä ilman selkäonkelmia. Puuuh. Huh. Kumma olo.

Testimaanantai

2006-09-18T19:12:00.000+03:00

Tänään koulussa oli hyvinvointiteemapäivä (huh, mikä sana). Menin vaikka mihin testiin ja kokeiluun mukaan. Sain taas tietää lisää juttuja itsestäni: minulta puuttuu syvyysnäkö kokonaan. Hämmentävää... Hahaa, mutta nyt kukaan ei pääse kettuilemaan että en osaa heittää palloa sujuvasti tai että olisin kömpelö - voin aina vedota syvyysnäkemättömyyteeni!!! :) Lisäksi olen osallistunut tänä vuonna kaksostestiin (kyllä, minulla on kopio tuolla jossain) ja ensi vuonna saan tulokset mm. aggressiivisuudestani ja seksuaalisesta käytöksestä sekä hormoonien korreloimisesta em. tapauksiin. Näiden lisäksi olen selvittänyt veriryhmäni, oppimislogiikkaani, aivopuoliskojen dominoivuutta, neuroosejani ;) sekä arvioinut käytöstäni eri testein. Varsin mielenkiintoista puuhaa! Testaaminen on kivaa, sanon ma. Oikeesti ymmärtää itseään paaaaaljon paremmin. Ai niin ja toki mulle on tehty masennustestikin... viime keväänä kun hatutti. Sain hyvät pojot, johtuu kai siitä että olen aika kyyninen :D

Testaus on opettanut tässä elämän varrella paljon. Vaikka on inhaa huomata aina että mitä uupuu ja missä on surkea, toisaalta se auttaa ymmärtämään myös sitä puolta missä on hyvä ja mihin kannattaa panostaa. Toisin sanoen testaus auttaa ymmärtämään nykytilaa ja edesauttaa itseä kehittymään paremmaksi tyypiksi, tai ainakin paremmin voivaksi tyypiksi. Ja niin... testit on kivaa puuhaa silloin kun ei haluaisi kirjoittaa esseetä... Kääääh. Täytynee patistaa ittensä jonkinlaiseen luovaan inspikseen. Niin, kahvia taas, kiitos :) (ja uusin testitulos: olen addiktoitunut kofeiiniin :P)

Millainen työkamu olen?

2006-09-18T19:08:00.000+03:00

Seuraava kaavio kuvaa vastaustesi sijoittumista
Ekstrovertti ----*---------------- Introvertti
Käytännöllinen ----------------*---- Intuitiivinen
Ajattelija ------------*-------- Tuntija
Impulsiivinen --------*------------ Harkitsija
(pmmp)

Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet mieleltäsi avoin, sinulla on mielikuvitusta, olet huolehtiva ja ulospäin suuntautunut. Ihmistyyppisi nauttii elämän suuren näytelmän seuraamisesta, ja pohtii mielellään ihmisten motiiveja ja tarkoituksia. Kaltaisellesi ihmiselle mikään asia elämässä ei ole merkityksetön. Siksi toisten ihmisten mielestä saatat toisinaan olla liian varuillasi, herkkä tai epäluuloinen. Olet valloittava, karismaattinen ja nerokas supliikki-ihminen. Olet lahjakas moniosaaja, ja voitkin menestyä useilla alueilla elämässäsi. Sinua stressaavat ammatit, joissa on selvät säännöt ja toimintaohjeet ”tee tämä tällä tavalla.” tai joissa vaaditaan logiikkaa, faktoja ja yksityiskohtia. Ihmistyyppisi ei jaksa keskittyä kauaa samaan asiaan, ja monet mielenkiinnon kohteet saattavatkin vahingoittaa menestystäsi pitkäjänteisyyttä vaativassa työssä. Parhaiten sinulle soveltuvat ammatit, joissa voit aloittaa projekteja ja sitten innostaa toisia saattamaan ne päätökseen.

--------------------------

Tämäpä miälenkiintoista... Viime harjoittelussa mulle tuli palautetta että olen aivan liian analyyttinen ja harkitseva tyyppi... Ja introverttinä itteäni kyllä pidän enemmän kuin ekstrona... Kjäh ;)
--------------------------
Kokeilkaa tekin: Persoonallisuustesti

I'm doomed :P

2006-09-18T18:54:00.000+03:00

Your Deadly Sins

Gluttony: 60%

Wrath: 60%

Sloth: 40%

Envy: 20%

Greed: 20%

Lust: 20%

Pride: 0%

Chance You'll Go to Hell: 31%

You'll die choking on a cookie in bed.

How Sinful Are You?

Tämä on mainos!

2006-09-17T18:41:00.000+03:00

Klikkaa tätä jos janoat taidetta ja sinulla on jotain sanottavaa. Ei heikkohermoisille.

Hiljaa hyvä tulee

2006-09-17T16:19:00.000+03:00

Ensinnäkin sain aikaiseksi sen että nyt on avoimet kommentointimahollisuudet kaikilla ihmisillä sanoa sanottavansa tässä blogissa. Paskapostia ei sitten hyväksytä, mutta kaikki muu menee... no, kakkapostikin jos on tarpeeksi taidokasta ja hauskaa :)

Väänsin eilen opinnäytetyötä parin päivän lusmuilun ansiosta todella ansiokkaasti ja hienoa jälkeä tuli. Tein jopa pari suurempaa muutosta työn sisältöön ja lähetin version sitten opnt-kamulleni toivoen parasta. Laitoin hänelle viestin "Raiskasin sitten mein opnt:n. Älä pyörry." ja jäin odottamaan tuomiota. Hän tykkäsi että oli pop. Jeeeejeeejeee!!! Aika energiaa vievää tuo tuohu, siis henkisesti. Saa pähkäillä ja miettiä miten asiat tekisi, kun tuo meidän työ on sellainen alaa kehittävä juttu.

Oltiin pena Keksin kanssa shoppailemassa. Piti löytää hälle popot. Ih, ja miten kävi - niinkuin aina kun lähtee kamun kanssa kauppoihin ja pitäisi ostaa hänelle jotain tiettyä. Ostin vahingossa itselleni herätteellisesti takin ja tunikan. Uh, ne on niiiiiiiiin ihkuja. Harmi ettei löyetty Keksille kenkiä, mutta lupaan pitää simmut auki ;) kun kenkäkaupoissa usein kuitenkin ravaan, silmät kiiluen ja hokien "kenkä, kenkä, kenkääääää" :D

Niin ja se kaikkein hurjin juttu: hain kuin hainkin Kiinan vaihtoon. Se on jotenkin siis tosi hurjaa!!! - Että minä menisin Kiinaan asti käymään. Hui! Opettajat puhuivat minulle ihan sillä tavalla jo nyt, että tottakai lähet ja muista sitten "sitä ja tätä" kun menet... Aina sitä vaan ihmettelee miten elämä voikin olla niin monenlaista. En koskaan lapsena olisi voinut kuvitella että olisin tässä, siksi tulevaisuuden näkymiä ajatellessa aina hymyilyttää, koska ei voi tietää vaikka kävisi kuinka hyvin. Siellä kaikki on kovin erilaista. Olisi varmasti haasteellinen ajanjakso. Ja varmasti myös antoisa. Kiinalainen lääketiede on ollut aina lähellä sydäntä niin pakahtuisin kyllä riemusta jos pääsisin oikeaan oppiin ja näkemään käytännössä miten siellä asiat pelaa. Joskus sitä vaan humaltuu pelkästään siitä että tajuaa kuinka mahtavaa elämä on :)

Näin tuossa perjantai-illalla äidinkin. Menin kahville ja pyysin, että jos lähen niin kattoo sitten mun karvapallojen (=2 kissaa) perään. Se oli et ok... ja sitten alkoi hötkyilemään että pystyykö siihen. Voi nuija!!! Ei se koskaan opi. Jotenkin se käyttäytyy kaiken kanssa niin että jatkuvasti pelkää rikkovansa jotain ja menee paniikkiin. Raivostuttavaa. Sanoin vaan sille, että kun kaikki lapsetkin on elossa niin kyllä se pystyy ja aina voi kysyä neuvoa. Tottahan tässäkin voi miettiä että miksi en kissoja anna jollekin sellaiselle, ketä niistä osaisi huolehtia. Vastaus on yksinkertainen: ihmiset on allergisia, vauvallisia (eivät kaipaa enempää perhenlisäystä) tai sitten heillä on muita ötököitä, joiden takia ei kissoja sovi samaan asuntoon laittaa. Niin ja sitten on ne ihmiset, joihin en luota: yksikin luokkakaveri alkoi silmät kiiluen vaatimaan että jätän kissat hälle... Iuh. No en taida. Ties mitä taka-ajatuksia hällä ois, omis vielä kissat kokonaan tai tekis niille jotain pahaa. Nöyyyyyyyy!!! Lapsiani ette saa! Mur. Ne menee siis "mummon" luo hoitoon. Jospa kissat toimis sille siedätyshoitona, että sais sekin vähän itsevarmuutta uudesta taidostaan ja siivouspakkoa elämäänsä ;)

Kaiken ajatteluprosseilun ja työntekemisen keskellä olen muistanut myös ottaa iisisti, vahingoistani ja uupumisistani viisastuneena. Eilen värjäsin ripsiä ja hiuksiakin sillain kivasti (kaikkea osaa kun on köyhänä harjoitellut halvat ja hienot niksit) kuorin jalat ja laitoin kynnet kuntoon. On ihanaa hemmotella itteään. Tulee uudistunut olo. Itteään pitää pitää hyvänä, se on kyllä asia joka yllättävän usealta unohtuu. Tästä luin myös kirjasta Työvälineenä oma persoona (Ellen K. Baker). Se on muuten hieno kirja! Siinä kerrotaan ammattiauttajien jaksamisesta ja jaksamattomuudesta. Hehe... hassua siinä kyllä oli se kohta missä puhuttiin terapeuttien omasta terapiahakuisuudesta - usein terapeutin omaan terapiaan hakeutuminen voi olla jopa vaikeampaa kuin tavisihmisen. Ahhahaaa!!! Aika pälliä. Toisaalta ok, pitää olla ammattitaitoinen ja kaikkea, mutta ihmisiä kaikki, merskeles. Musta toi koko terapia-ala on jotenkin kauheen sulkeutunutta... että ei hyväksytä inhimillisyyttä kuitenkaan (edes itsessä, niin kuinka sitten voisi muissa sitä nähdä...?), vaikka siihen niin kovasti pyritään. Jotenkin ihan absurdia. Että hatunnosto itselleen rehellisille terapeuteille!

Uuuuu... polla alkaa taas tyhjetä. Pitäs varmaan taas jatkaa lusmuilua. Huomenna on tapahtumarikas päivä jälleen. En o saanut vieläkään kouluhommia purkkiin, mut hiljaa hyvä tulee. Eiks jeh..!

Resepti

2006-09-14T23:15:00.000+03:00

Niin juu. Sain linkin aikoinaan tähän musiikki-ihanuuteen ja löysin sen taas oloa keventämään: ihanan inspiroivaa musaa! Lempeän Temperamenttista Sävelten Silittelyä :) *hmmmm...hmmmm...hmmmm* ;)
Eli jäätelöä, suklaata, kynttilöitä ja säveliä - siinä resepti onnimonniin! Ja elostelu jatkuu taas paremmin mielin.

Ruma lehmä

2006-09-14T22:49:00.000+03:00

Olo on kuin rumalla lehmällä. Paikat on turvoksissa ja sattuu. Heee, kysessä siis on taas nämä naiselliset ihanaiset. Aika karseetahan se on pitää lukijoita ajan hermolla sisäisestä kellostani, mutta niin paljon se vaikuttaa olemiseen että mitäs sitä sensuroimaan. Ihmisiä kaikki. Olen eilen vetäissyt puoli litraa suklaajäätelöä suklaalla höystettynä, tänään masikkajäätelöä suklaalla ja niin....hööööö, olo on sen mukainen eli makea ja raskas :P En ymmärrä miksi aina tähän aikaan iskee niin hirmu jäätelö/suklaahimo että oksat pois. Ja sitä on pakko saada, muuten vaan on tosi kenkku olo. Suklaa kuulemma on rautapitoista (ja magnesium?) joten sitä nyt voi aina nauttia terveydellisistä syistä ;) mutta jäätelöä.... kalsium? Hmmmm :D Pitäis päästä liikuskelemaan taas pian niin olisi kivempaa, mutta nyt kun olen vielä paranemaan päin kaikista flunssista ym. niin en taida ihan väkisin mennä kiskomaan rautaa. Eli möllötän vaan ja odotan keveämpiä päiviä. On se aika hurjaa miten hormoonit hallitsee elämää, ainakin tämän hormoonihirviön eloa x) Onneksi SUKLAA ON HYVÄÄ ;)

Ahhahaa! vol.2

2006-09-13T22:25:00.000+03:00

:) *huokaa onnellisesti* En ole vieläkään tehnyt mitään. Anarkiaa!!! ;) Eikä ees potuta :D

Ahhahaa!

2006-09-12T21:19:00.000+03:00

Mä tein sen: päätin olla tekemättä mitään. Ihana tunne. Vapautus. Oikeastaan ihminen on kuitenkin aina itse itsensä pahin vihollinen. Nyt avaan töllön ja nautin lusmuilusta. Amen. Kyllä opiskelijalla tulisi olla siinä missä muillakin oikeuksia vapaa-aikaan ja muuhun inhimilliseen toimintaan. Myöhästyköön tehtävät ja suuttukoon opettajat jos tahtovat - voivat sitten syyttää myös itseään, että mitäs vaativat niin paljon niin pienessä ajassa. Mää pesen käteni nyt tästä hommasta ja menen nauttimaan tekotodellisuudesta a la töllö.

So many projects, so little time...

2006-09-12T19:43:00.000+03:00

Joo, kun tarpeeksi tekee ja kelailee kouluprojekteja niin alkaa Väsy. En ymmärrä miksi opettajat teettävät kaikki tehtävänsä opiskelijoilla samaan aikaan. Kaikkiin deadlineksi melkeinpä sama päivä ja tuhottomasti tekemistä - jo ajatuksestakin halvaantuu henkisesti. Olemme saaneet tehtäviä niin paljon, etten pysy perässä niiden lukumäärästä. Ahdistuksen ja kiukun valtaamana kävin kotimatkalla kirjakaupassa ostamassa uuden kalenterin, koska entinen alkoi kiukuttaa minua kirjavuutensa takia. Tässä uudessa kalenterissa aukeamalla näkyy vain kahden päivän häppeningit - jospa se auttaisi minuakin elämään päivä kerrallaan, eikä ressaamaan viikon tulevista tehtävistä ja haasteista.

Heräsin äsken päikkäreiltä kun en vaan enää jaksanut vääntää keskeneräistä esseetäni kotiin tullessani (se sama siis mitä eilen väänsin) ja päätin kiskoa tirsat jahka olo olisi piristynyt. No en kauheesti piristynyt. Käh! Selkää särkee taas ja kurkku alkaa olemaan kipeä. Onhoan tätä olotilaa, koska aina kun kurkkuni ärtyy, tiedän että olen levon ja rauhoittumisen tarpeessa. Inhoan tätä olotilaa myös siksi, että tiedän, että suoriutuakseni kunnialla koulusta, en voi elää omalla tahdillani vaan minun on kiskottava energiat kasaan ja saatava jotain aikaiseksi, vaikken jaksaisikaan.

Oikeastaan vituttaa ihan sikana :/ Ja kämppäkin on siistimisen tarpeessa. Nin paljon tekemistä ettei osaa aloittaa mitään. Tekisi vain mieli mennä nukkumaan väsy pois tai leiriytyä sohvan nurkkaan iso jäätelöannos kädessä ja tuijottaa jotain hömppää televisiosta, joka veisi ajatukset pois tästä hetkestä. Mutta ei voi, kun pitäs Suorittaa. Saatanan suoritusyhteiskunta, saatanan opiskelijaelämä!!! Saatanan saatanan saatana. Ottaa aivoon. Täytynee taas alkaa kahvinkeittoon, että saisi jotain aikaiseksi. Kofeiinitäpinät tepsii, kun ei muu auta. Sairasta. Tiedän.

Kaipausonkelma

2006-09-11T19:21:00.000+03:00

Tässä nyt sitten viimeaikaiset turhat kuulumiset: olen kakkamagneetti mitä miehiin tulee, tai liian avoin ja utelias tutustumaan toivottomiin tapauksiin. Taidan olla itsekin aika toivoton... ymmärrän ukkelit usein jyrkästi väärin jos vähääkään epäilevät sanomisiaan tai eivät sano suoraan mitä ajattelevat. Hra Muru teki oharit, kappas (kuinka en yllättynyt). No eipä siinä mitään, olihan se aika tapaus alusta asti. Mitä sitten viattomaan ihohoitoon tulee, niin on perhanan turhauttavaa että J haluaa vielä lisää ja vielä enemmän. Mä en halua. Mulla on mojot kadoksissa, ne on karannut tekemään kaikkia koulutehtäviä ja muuta tärkeempää. Ois ollut niin kiva vain halia, mutta J:lle se oli myös muuta, jotain mitä voisi kehittää. Mä en syty sellaiselle nyt. Plääääääh. Ei yhtään nappaa, varsinkin kun tuntuu että se haluaa musta itselleen jotain mitä en voi antaa.

Aina se menee niin: kun joku ukkeli haluaa tutustua muhun niin musta tulee ihan eunukki ja jos mä haluisin tutustua johonkin mieheen, se karkaa kuin piaru saharaan. Perkele. Elämä on. On vaan jotenkin niin tyhjää jollain tavalla kun silti kaipaa ihmiskosketusta. Kaipa se on väärin vaatia vilpitöntä välittämistä, kun itekkin saa miettiä että pystyykö siihen; ainahan ihmissuhteissa halutaan jotain.

No onneksi sentään aivot raksuttaa jotenkin. Opnt etenee loistolla ja tekemistä riittää. Nyt täytyy alkaa väsään esseetä. Pitäs saada illan aikana 5 sivua ainakin valmiiksi. Kräääääh!

Outoa puhelinelämää

2006-09-09T07:31:00.000+03:00

Kauris on lähetellyt taas monella tapaa tulkittavia viestejä. Minä suutuin niistä, koska se on minulle ominainen tapa tulkita, jos valinnan varaa tulkintaan jää. Odotan aina pahinta. Juttelin tekstiviesteistä kummaksuen kaverilleni PT:lle, joka siis on miespuolinen, ja ymmärsin hänen "suomennoksensa" kautta, että olin ymmärtänyt Kauriin ihan väärin. Ups. Voi kamala. Korjausviestiä peliin. Krääääh.

Eilen istuessamme iltaa PT:n kanssa, hyvinsisustetussa ja ah-niin-oikeasti-tunnelmallisessa "parempien-ihmisten-baarissa", Hra Muru soitti minulle ja pyysi kanssaan ulos. Tänään pitäis sitten nähdä. Viimein omituisen hauska ja kirjava puhelinsuhteemme loppuu. Jes!

Tänäaamuna heräsin kello 6 kun joku tuntematon numero soitti minulle. Omituista!!! Soitin takaisin, jotta olisin voinut kertoa puhelimen omistajalle, että tämän puhelin soittelee minulle kesken yötä, mutta hän ei vastannut. Tämä oli jo toinen puhelu viikon sisään häneltä.

Kyllä on outoa puhelinelämää mulla!

Ja unta palloon.

2006-09-06T00:30:00.001+03:00

Kirjotin vaikka mitä ja sitten sähläsin näppiksen kanssa ja kaikki katosi. Pöööööh!Se oli kai kohtalon ivaa tai jotain. Mut oli jees päivä. Koulun jälkeen kun olin hieman ollut vaan ja haahuillut kävin lenkillä ja hikoilin kunnolla - ah. Hiki on kunkku :D Meen huomenna tesmaamaan oppimistani. Kääää :) Minkäköhän laiset strategiat mua johdattelee, saas nähä :) Näen huomenna myös J:n. Hmmmm... Puhuin sen kanssa puhelimessa ja se oli jotenkin... öööö.. innokas. öööö.... ou nou. Nyt mua ei kiinnostais kyllä sillä tavalla mikään. Köh. Mä oon saanut taas miesten metkuista tarpeekseni. Ei jotenkaan mahu tajuntaan että miten jotkut tapaamani miekkoset oikeen toimii. Nykyäänkin vaan sihtaan että mitä vikaa niissä on kun olen niin monta outoa tapausta (näin jälkikäteen varsinkin kun mietin) tavannut. Lepotauko. Zzz.z.z..z.z.z ...

Äsyttääh!

2006-09-04T21:59:00.000+03:00

Väsyttääpi aivan kamalasti. On ollut hiano päivä ja paljon olen saanut aikaiseksi. Jopa töissä oli Kivaa. Ja koulussakin - perin outoa!!! En tiedä, tuntuu todella höperoltä että on ollut niin kivaa niin pitkän aikaa. Tuntuu suorastaan epänormaalilta. He. Kun on tottunut siihen että elämä heittelee. Hassua hassua. Ehkä tämä johtuu ihohoidosta... vaiko voisko elämä olla tälläistä!? :P Kyllä se halaaminen taitaa auttaa joka tapauksessa. Siitä pitikin kirjoittaa lisää ajatuksia, mutta nyt en jaksa. Huomisiin ja ansaitut yöt kaikille!

Järjestelmällistä jahkailua

2006-09-03T20:45:00.000+03:00

Hööööö. Mistä huomaa että hajamielisyys painaa? - Siitä kun vessapaperi loppuu :D Vähänkö nauroin itselleni kun huomasin tämän seikan pöntöllä istuskelun päätteeksi. Onneksi on muutakin paperia olemassa niin ei päivä ala kakkamaisesti. (Thihihi. Huonoa läppää ai nou... mutta oli harvinaisen hauskaa... oikeeta kakkahuumoria :) ). Huomasin siis olleeni varsin hajamielinen viime aikoina. Kannattaisi ehkä taas petrata eikä seikkailla niin kiitettävästi omissa ajatuksissaan. Hmmmmm... ;)

Tuli eilistä ja Kaurista ja kaikkia tapaamiani ihmisiä miettineeksi taas hetkisen. Luulen asiaa pähkäiltyäni, että helppous, mitä olen kokenut niin monen ihmisen kanssa viime aikoina, ei ehkä olekaan sitä että tapaamani ihmiset olisivat jotenkin korvaamattomia, vaan sitä että vihdoin minulla on mukavaa olla minä (toivottavasti jatkossakin, on meinaan hieno olotila). Ajatuksena se, että joutuu elämässä menettämään niin monta tapaamaansa ainutlaatuista ja sykähdyttävää ihmistä, on ahdistava. En haluaisi menettää ketään, keneen tykästyn. Tykästyn ja ihastun aika helposti, niin tulee suht ristiriitainen olo. Luulen että tähän helppouden ilmiön syntyyn vaikuttaa se, että on itsensä. Se auttaa muitakin olemaan itsejään (ja päinvastoin eli positiivinen kierre). En ajattelisi asiaa jos minulla olisi ollut tälläisiä tilanteita vähän. Niitä on ollut suhteellisen paljon ja se on ollut jopa kauhistuttavaa huomata ettei kaikki hyvä kestäkään mukana matkassa, vaan häviää. Luopumisen taito on vaikea, mutta kun sitä jotenkin järjellistää se on huomattavasti helpompaa. Ne jää keiden on tarkoitus jäädä. Muista "elämänsä vieraista" voi oppia sen hetken kun ovat siinä.

Viikonloppu on kaikenkaikkiaan mennyt aika lunkisti ja ajatuksissa. Naapuri ei mesonnut viime yönä joten nukuin hyvin. Päivällä riehui hetken (ilmeisesti yksinään) ja heitteli tavaroita: outo tapaus. Tänään on ollut rauhallinen mutta kuitenkin hassusti patoutunut olo. Kävin lääkärissä kun poskessa oli outoa ihottumaa ja nyt sain antibioottikuurin tähän mokomaan vaivaan. Hyvä että menee pois, mutta inhottavaa että on pipi :( Tänään siivosin ja haahusin pitkin kämppää. Kiireiden takia en ehtinyt puntille viime viikolla tarpeeksi ja nyt sekin ehkä hieman patouttaa mieltä. Ensi viikollakin on niin kiire ettei välttämättä pääse toteuttamaan itseään niin paljon kuin haluaisi. Pöööööh. Järjestelen siis tavaroita ja teen jotain toisarvoisen tärkeää - jotain nyt täytyy kuitenkin tehdä. Hassua oli että J puhui juuri tästä olotilasta kun näimme. Hän näytti minulle jutun joka kuvaili järjestelmällistä jahkailijaa varsin hyvin. Jahkailkaa ;)

Mietin J:tä... Todella mukava mies kyllä on. Jotain silti jäi mietityttämään miehessä. Hän ei pidä tatuoinneista ja sen minulle selvästi ilmoitti. Minulla on tatuointi ja luultavasti aion ottaa lisää. En ymmärrä miksi toinen katsoo oikeudekseen tulla minun reviirilleni, ts. iholleni, toteamaan että teen jotain väärin. Vaikka totesi vain parissa sivulauseessa mielipiteensä, minä kuulin sanat ja jäin niitä miettimään. Minulle merkkini ovat symboliikkaa, muistutuksia siitä kuka olen ja siitä mihin uskon. Merkkejä siitä keneksi olen vuosien kuluessa tullut. Ei kukaan mielestäni ole oikeutettu arvostelemaan merkkejä identiteetistäni. Olkoon ne heistä rumia tai ei, ne edustavat minua. Ne ovat minulle tärkeitä. Joskus aiemmin elämässä, en tiennyt kuka olin - jos minua edes oli olemassa. Olin tyhjä kuori ja surullisen kolkot silmät. Sitten kun aloin valtaamaan itseäni takaisin totta helvetissä halusin/haluan merkata paikat jotka minulle kuuluvat. Tämä on minun kotini!!! Hemmetti. No toivottavasti mies sen tajuaa. Jos ei hänen täytyy löytää jotain elämättömämpää ihoa. En enää luovu itsestäni.

No nyt täytys vissiin taas tehä jotain. Kauppalista huomiselle (sis.wc-paprua ;D), järkätä huomisen koulupaperit ja yrittää tehä jotain lukemisen tapaista kun niin monta kirjaa on kesken. Tai sitten vain haahuilla ja jahkailla järjestelmällisesti :)

Hoitopäivä

2006-09-02T18:26:00.000+03:00

Oho. On taas tapahtunut paljon asioita siitä, kun viimeksi kirjoittelin :) Illalla, kun olin tehnyt kouluhommani ja opnt-tehtävät, eksyin chat-palstalle höpöttelemään kun en parempaakaan tekemistä keksinyt (suuri osa kamuista seurustelee ja kiinni kotona). Fläpfläp-mies eli Kauris ei soitellut päivällä, joten päätin antaa hänen olla: en jotenkaan enää uskalla olla kiinnostunut hänestä, sillä en halua menettää ihmistä toista kertaa. Mietin päivällä monta kertaa että sen viestimaratonin on täytynyt olla jokin erehdys ja että mies ei ole ollut ihan tolkuissaan. Ehkä hän halusi vain seuraa ja äkkäsi minut puhelinmuistiostaan? En tiedä...

Juttelin sitten illalla hieman aikaa erään miekkosen kanssa chat-palstalla ja huomasimme kuinka paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita meillä oli. Luonnollisesti sitten nähtiin, kun todettiin että ei sijaittu maantieteellisesti kaukana toisistamme ja että höpöttäminen olisi paljon kivempaa livenä. Ja niin olikin. Kognitiotieteen opiskelija :D Jeh! Kyllä oli aivottomat keskustelut *nauraa* Oli hurjan mukavaa olla ihmisen kanssa joka oli samoilla taajuuksilla. Helppoa. Ilta sujui mukavissa merkeissä, vaikka minulla tulikin jotenkin tunteellinen olo kun juttelimme elämämme tapahtumista ja siitä millaista on elää itsekseen. Tuli kamala halipula ja jotenkin sen sain änkytettyä ulos. Mies tuli ja halasi - halasi sitten koko yön. Se ei ollut seksuaalista. Se oli läheisyyttä. Kaunista. Tämän ihohoidon jälkeen minusta tuntuu että olisin ollut viikon lomalla, on niin kevyt olo. Ja huomennakin on vielä vapaapäivä - jeeeeee!!!

Tämä opiskelijapoika eli J oli täällä vielä päivälläkin, kun naapurini alkoi taas riehumaan. Oli mukavaa että oli, sillä naapuri oli todella hirveän ja humalaisen kuuloinen - oikea örmyidiootti. Huusi taas naiselle ja tavarat kolisi. Ajattelin että päiväsaikaan "normaali eläminen" on sallittua, joten yritin antaa asian olla häiritsemättä minua. Mutta kun naapuri sitten huusi "vittu mä tapan sut saatana" soitin sinipukuisille samantien. Ja ne tulivat. Selvittivät asiaa ja lähtivät. Yläkerrassa oli hiljaista ehkä noin 3h ajan kun huutaminen jälleen alkoi. Illalla täytynee taas soittaa poliisit. Kyllä on idiootti naapuri! *kiroilee ja haluaisi kaikenhyvännimissä ampua aseella kattoon*

Naapurifiaskon jälkeen huomasin että olin saanut viestin Kauriilta. Se oli lähetetty taas keskellä yötä. Jotain päivän kuulumisia. En ota hänestä selvää. En tiedä edes haluaisinko, koska jotenkin minulle jäi niin hyvä olo J:n kaverina olemisesta. Se oli niin helppoa. En halua ketään liian lähelle. Vilpittömät halit riittää minulle. Puhuttiin J:n kanssa tästä myös, että usein lähellä oleminen ja yhdessä nukkuminen voi olla paljon suurempaa kuin seksi itsessään - ero näillä asioilla on vielä se, että läheisyydestä jää hyvä mieli kun seksin harrastaminen voi taas herättää pelkoja ja henkisiä kiputiloja ja tuoda painavan olon jonkin ajan kuluttua tapahtumasta. Voi tulla jopa entistä yksinäisempi olo. Se on niin totta. Joskus on hyvä ajatella myös järjellään. Ja toki, mitä nyt sitten J:n tuntemisesta seuraakin, olen ainakin noudattanut Harkitsevaa linjaa tutustumisessa.

Ou mai gaaaad!

2006-09-01T09:38:00.000+03:00

No. Eilen sitten intouduin lukemaan blogeja myöhään illalla kun tulin kotiin. Ennen sitä kävin katsomassa kaveriani viereisellä paikkakunnalla ja moikkaamassa hänen söpöä masuaan, koska matkaaminen hänelle on tällä hetkellä kovin työlästä. Hän on siis raskaana ja laskettu aika on kuukauden päästä. Uusi ihminen voi siis tulla kuvioihin minä hetkenä hetkenä hyvänsä. Jutellessamme muisteltiin menneitä ja hurjaa nuoruutta jolloin kumpainenkin meistä oli aika ... hurja ;) naurettiin toilailuillemme ja ihmeteltiin vanhenemista. Sitä että lapsuus meni niin äkkiä (olemme tunteneet toisemme 7v. asti), termi "nuoruus ja hulluus" todella piti paikkansa ;) ja sitä kuinka ihminen voi muuttua ajan saatossa. Se oli varsin tunteita herättävää keskustelua. Ja nyt tulee uusi ihminen - hurjaa :) Tässä viime aikoina on uusia ihmisiä tupsahtanut maailmaan itseasiassa aika paljon. Ensin minusta tuli täti ja nyt pian kummitäti. Hurjaa :D "Blop blop blop" niin niitä vauvoja putkahtelee.

Valmiiksi jo kovin tunteikkaissa merkeissä aloin sitten lukemaan blogeja. Brimiä varsinkin. (En nyt osaa linkittää mutta läytyy tosta oikealta linkki) Olin niin tunteikkaassa mielentilassa että vain niiskutin hihaani lukiessani asioita ja olin niin ihmeissäni siitä voimasta mikä sanoilla voi olla. Itse en silloin kun olin Eksynyt, saanut mitään noin jäsentynyttä tietoa ulos. Ja nykyään en edes aina muista mitä kaikkea on tapahtunut, koska joskus itkin niitä päiväkausia putkeen ja kelailin niitä asioita todella paljon. Pää on alkanut unohtaa, mutta sikäli hyvä. Ja onneksi kuitenkin samankaltaisia juttuja lukiessa ei tarvitse pelätä että samat tunteet ja pelot tulisivat takaisin kun on ollut niin perusteellinen selvittelyissään ja murehtimisessa, osaa tulla takaisin tähän hyvään hetkeen vaikka muisteleekin. Ei ole elämä helppoa, ei. Keksin (linkki oikealla) kanssa turinoitiin siinä samalla ja mietittiin mielen maisemia menneiltä vuosilta. On jännää, kuinka niin outo ihmismieli, on kuitenkin niin yhteinen! Kollektiiviset piilotajuntajutut alkoi jälleen kieltämättä kovin kiehtoa tämän ajatussession jälkeen. Pitää kai taas eksyä kirjastoon Freudia hakemaan :) Se on niin omituista miten tuttuja tuntemuksia B:llä oli blogissaan. Asioita mitä olen itsekin pohtinut ja tunnetiloja joista luulin joskus etten koskaan pääse yli. Kaikkihan on kovin subjektiivista, mutta silti haluan taas toitottaa että kyllä sieltä pohjalta ponkaisee kun vaan saa eka maata alleen. Ja se maa minkä sitten löytää suuren etsinnän jälkeen ei noin vain katoakaan! Meni nyt ehkä vähän runolliseksi, mutta en ossoo sanoa paremmin. Olen aika hämmentynyt. Ja niin koukkuun jäin että venähti koneella kukkuminen aamuyöhön. Ja sitten taas tapahtui jotain...

Vuosi sitten tapasin erään kivan miehen. Jos nyt niistä "fläpfläp"-tyypeistä puhutaan niin hän oli sellainen. Elämässäni on siis ollut 3 sellaista. Tapailimme jonkin aikaa ja meillä oli mukavaa yhdessä. Jotenkin sitten homma vaan jäi, kun miehellä oli niin kiire, että emme ehtineet tavata. Ja minuunkin taisi "sattua" ajatus siitä, että voisin kiintyä johonkin ihmiseen. (Itse asiassa minua pelottaa ne suhdejutut ja kiintymiset niin paljon, että alkaa oksettamaan. Tulee "Stan-reaktiot" = South Park-hyymöriä) Voisi jo sanoa että siinä vaiheessa kun tapailimme mies tuntui jo ihan työnarkomaanilta, mutta toisaalta ymmärrettävääkin, sillä omaa yritystä ei vedetä sohvalla maaten. Minä taas halusin mennä ja vipeltää. Osasyy viimeaikaiseen rauhottumiseen, on se että tämä ukko kehotti minua pysähtymään. Sikäli huvittavaa oli, että hänelläkin vauhtia piisasi... No mutta, asiaan: hän lähetti viestin viime yönä. Vastasin. Toinen viesti... puolentoistatunnin viestimaratoni. Kertoi muistelevansa Hyvällä ja hieman kaipuullakin niitä hetkiä, mitä meillä oli. Ja sanoi, että oli harmissaan siitä että elämäntilanne silloin oli mitä oli, kun tavattiin. Ohhhhooo. Olen äimänkäkenä. Sillä miehellä oli maailman hienoin nenä. Se on jäänyt muistiini pysyvästi. Niin rakastettavan kaunis nenä (ja simmut). Öööö. ÖÖÖ!!! Ou mai gaaaaad!

En ole yksin

2006-08-30T19:55:00.000+03:00

... minulla on naapuri. Olen saanut viikko pari sitten uuden naapurin yläkertaan ja olen pikkuhiljaa muodostanut kuvaa hänestä (/heistä) kuulemani perusteella. Tämä kovaääninen mies asuu yläkerrassa, siis aivan minun yläpuolellani. Tulee melkein ikävä entistä naapuriani, joka myöskin oli kovaääninen - mutta hurjan seksin takia, ei kurjuuden. Mies sen sijaan huutaa rumia sanoja naiselle (en tiedä asuuko hän myös asunnossa) ja sitten nai tätä hiljaa. Nai tasaisen nopeasti, sänky nitisten ja sitten hiljaisuus ja tupakan käry (kehtaavat vielä polttaakin sisällä, perkeleet). Ainoa huuto mitä olen naiselta kuullut ei johtunut hurmoksesta vaan rumista sanoista takaisin miehelle. Kerran, viime viikonloppuna. Ja sitten mätkähdys. Heitin ison rumpusetin seinään kun jouduin kuuntelemaan sitä karjumista ja virtahepoilua. Jos meno jatkuu soitan seuraavalla kerralla poliisit. Todella surullista...

Ihmiset ovat keskimääräistä tyhmempiä (ehheheee...) :/ Miksi, oi miksi?

Huomenta (ja hyvää yötä)

2006-08-30T02:53:00.000+03:00

Kello on kohta kolme yöllä. Voisit ajatella, jos tapani tunnet ;), että voi taas se on valvonut... mutta ei. Koulupäivän jälkeen menin puntille ja tulin kotiin, söin hyvin ja nukahdin joskus seitsemältä. Ja 8h unien jälkeen heräsin. Todella hassua herätä keskellä yötä ja todella omituista tajuta että talvi todella tulee: menin parvekkeen ovea sulkiessani myös tunnustelemaan yön fiiliksiä partsille ja tunsin kuinka kylmä ja kostea painava ilma kietoutui minuun. Se oli talven henkäilyjä. Näin jollain tavalla hieman reumaattisena (? toivottavasti en oikeesti...) ihmisenä se oli aika tukala olo (selkää alkaa helposti särkemään tuollaisessa ilmassa). Se on sellainen olotila kun tuntuu että on jumissa itsensä kanssa - keho kangistuu ja energia ei löydä paikkaansa purkautua vaan muuttuu pian ahdistukseksi. En ole koskaan liiemmin pitänyt talvesta. Ehkä se johtuu siitä, että täällä eteläisessä Suomessa sellaista ei edes kunnolla ole - loskaa ja pimeyttä vain - ja siitä en ole koskaan pitänyt. Rakastan valoa; olen valokoneisto :D ja pimeydessä en toimi kovinkaan hyvin.

Koulupäivä meni aika hyvin. Odotetusti veetutti. Noh, kaikkia muitakin veetutti; yhtä opettajaakin, jossain määrin. Hän kertoi olleensa työssä jo kaksi viikkoa, mutta tullessaan tuohon meidän koulurakennukseen häntä alkoi aina ahdistamaan paikan bunkkerimaisuus. Sanoi sen koska katsoi luokkalaistemme naamoja ja tunsi myötätuntoa. Hän sanoi "täällä tulee aina sellainen anarkistinen olo" ja minä hymyilin samaa mieltä olevana kuin naantalin aurinko :) tottahan tuo on, oli ilo vain kulla se "auktoriteetin" suusta. Ihmettelimme viihtymättömyys-ilmiötä tuntien jälkeen kohtalotovereiden kesken ja tulimme siihen tulokseen, että hyvin suuri syy sille, miksi niin harva tykkää olla koulussa, johtuu siitä että paikka mitä luultavammin on ns. täysin mätä. Homeessa tai jotain... Ilma on aina raskas ja pää tulee helposti kipeäksi. Luokkien varausjärjestelmät sekoilee, puhumattakaan muista järjestelyistä - mikään ei toimi. Jos mikään ei toimi ja fyysinen olotila on miinuksella niin ei ole ihmekään että kukaan ei viihdy. Toki oli kiva nähdä joitain luokkalaisia, eipä siinä mitään. Vaikka en joitain ihmisiä fanita lainkaan, pidän toisista ihan oikeasti ja paljon. Mutta koulusta en pidä. Käyn siellä vain siksi, koska se kasvattaa :)

Olen tässä aikani suunnitellut varovaisesti että lähtisin vaihtoon jonnekin. Nyt olisi elämäni tilaisuus sillä seurustelu tai muut asiat eivät estä minua lähtemästä. Ja koulun kautta se olisi turvallisempaa kuitenkin, kuin vain suhaista lentokentälle ja ostaa lippu jonnekin. Haluan nähdä maailmaa ja etenkin - haluan tulla kotiin. Niinhän se menee: täytyy lähteä pois, että voi tulla takaisin. Haluan tuntea oloni enemmän kotoisaksi. Pidän Suomesta jokseenkin paljon ja toisaalta en. Haluaisin pitää enemmän ja uskon että maailmanmatkailu voisi auttaa tuohon asiaan. Saisi hieman perspektiiviä ja todellakin pääsisi laajentamaan maailmankatsomustaan :) ja ehkä löytäisi siinä samassa uusia juttuja itsestään! Ensimmäisiä ajatuksia vaihtopaikasta minulla oli Australia. Suunnittelin kovasti että lähtisin sinne nyt talvella, jolloin siellä on kesä (!!!). Minulla oli jo tuttavien kautta hankittu ilmainen yösijakin "suuressa kaupungissa" vain matkat ja elinkustannukset oli onkelmana, mutta - too much trouble... En ole miljönääri. Noh. Jätin asian hautumaan. Tänään (eilen) opettajamme koulussa sitten kesken monimutkaisen opetuslauseen keksi sanoa "ai niin, kuka haluaa lähteä kiinaan? tuet ja kaikki on valmiina, ei suuria byrokraattisia ongelmia!" Ensin en tajunnut mitään, olin vajonnut kuulenvalikoivasti-koomaani ja sitten kaikumuistista kaivoin sanat tajuntaani ja tuntien jälkeen menin ilmoamaan itseni mahdolliseksi lähtijäksi. Hee!!! Omaa alaani en siellä kenties pystyisi opiskelemaan, mutta opettaja ehdotti että voisin vaikka perehtyä perinteisen kiinalaisen lääketieteen saloihin. Olo oli kuin lottovoittajalla - "Tätä mäoon aina halunnut!!!" :D Ois tosi pop. Torstaina saan kuulla lisää. Mutta lähteminen on mahdollista - jeeee!!!

Jänskättää hieman tuo tuleva, se miten jaksan tämän pimeän talven ja se että minne elämä vie. Ajattelen silti vai että elän kerran ja elämästä tulee saada nauttia ja kokea se. Joten lähden jos se onnistuu, varmasti lähden. Haluan kiikkustuolissa mieluummin muistella asioita jotka tein, kuin niitä joita en tehnyt. Kouluakaan ei ole enää paljoa jäljellä. Sekin tuntuu hieman pelottavaltakin, että vaikka en jää koulua paikkana kipeästi kaipaamaan, niin sitten kun rutiinit muuttuu tuntuu varmasti oudolta. Mitä sen jälkeen? - Vapaus :D varmasti. Mutta haluan oppia elämästä lisää. Tällä menolla opiskelen koko ikäni ja olen umpiveloissa viisikymppisenä, käääh. No, ehkä en niin veloissani kun teen hyväpalkkaista duunia välissä; sitä vois yrittää :) Mutta hassu fiilis kun kaikki ovet alkaa olemaan taas auki. Kauhiasti mahollisuuksia...

Noh. Takaisin tähän hetkeen. Tässä nyt sitten voisi vielä kuitenkin ottaa ne "päikkärit"... Huomenna (tänään) on taas paljon opnt-tekemistä. Voisi nähä unia vaikka itämaisista jutuista :D Hyvvee yötä...

Ärsyttää!

2006-08-28T22:27:00.000+03:00

Ärsyttää kaikki. Äh. Ärsyttää kaikki jahkailu. Ärsyttää se että en ole ottanut lopareita vieläkään ja ehtinyt etsiä jotain uutta haastetta duunikseni. Ärsyttää jahkailevat ihmiset, jotka valittavat eivätkä osaa päättää (...juu, olen joskus yksi heistä). Teki mieli heittää pullallla päähän paria asiakasta töissä kun olivat niin pöllöjä. Vinkuivat että miksi kakkupalaa ei saa isompana (vaikka se on nytkin jo halpa kokoisekseen) ja muuta yhtä turhaa. Ärsyttää että teen sellaista työtä johon en usko. Pitää ottaa loparit, merkele!!! Ja tekisi mieli sanoa niille lihaville ihmisille ketkä just ja just hinaavat itsensä tiskille saadakseen uuden sokeriannoksensa riippuvuuteensa että "Olette jo kyllä selvästi ottaneet liikaa. En voi myydä teille enempää. Pahoittelen! :) " Taitaa tämä lyyli olla leipääntynyt työhönsä leipäosastolla -ehheeheee... On pullat kärähtäneet uunissa :D

Ärsyttää tyypit jotka vääntää ja kääntää ja ei osaa päättää (Kumartaaksesi johonkin, sinun tulee pyllistää toisaalle - ah, mikä motto!!!). Ärsyttää ihmiset jotka lupaavat ja pettävät lupauksena. Ärsyttää selkärangattomuus. Ärsyttää että ärsyttää.

Huomenna alkaa koulu. Onkohan tällä tekemistä asian kanssa... Eh.

Dg: flunssa

2006-08-27T21:14:00.000+03:00

En ole tehnyt tänäänkään mitään huisia - huraa! Flunssa kyllä on ihan hyvä terveinen kropalta että lomailla täytyis, kun polla ei aina tajua. Ihmisiä toki on tullut nähtyä ja kuultua puhelimitse, mikä on kovin piristävää näin hiljaiselon päivänä. Ihan ittekseen ei aina kuitenkaan tahdo aikaansa viettää, vaikka sekin on toisinaan tervetullutta. Kipeenä vaan tahtoo olla sopivasti sosiaalinen ettei lepäillessä iske neljänseinänhöperyys.

Höpötellessä immeisten kanssa tänään, aihe on ollut kappas terveys ja sairaudet - niin kehon kuin mielenkin. Mielensairausjutut vain jäi mieleen kun niitä taas kelaili. Erään kaverini eksän on todettu potevan kaksisuuntaista ja on mielenkiintoista kuulla miten kamuni suhtautuu asiaan sairautena, vain sairautena. Itse kun taas nuo jutut ajattelen aina jokseenkin jonkin syyn seurauksina ja seurauksen ilmentyminä. Tottahan on että jos päässä nyt todella isoja muutoksia tapahtuu, että paluuta ihan basic-menoon tuskin on, mutta en usko että kaikki käytös on noin vain diagnosoitavissa ja leimattavissa. Kun diagnooseja isketään joka ikiseen oireiluun, se lietsoo enemmän pelkoa ihmisiin ja he lakkaavat joltain osin olemasta luovia kun pelkäävät leimautuvansa hulluiksi. Esimerkiksi kolmenkympin villitys ja muut hormonaaliset hulluttelut voisivat helposti täyttää vaikkapa srtessin kera muutamankin diagnoosin kriteerit, vaikka tilanne saattaisi olla korjattavissa ajan, elämänmuutosten ja/tai terapian kera. Diagnoosit ovat myös tärkeitä, ei siinä mitään, muutenhan emme saisi hölmöilystä mitään tolkkua, mutta kuinka helposti niitä nykypäivänä annetaankin... Samalla tavalla kuin masennuslääkkeitä kouraan kun elämä koettelee - helposti niitä pillereitäkin nykyään saa ja nehän tarvitsevat diagnoosin taakseen. Se on Helppoa, liian helppoa. Annetaanko samalla ihmisille lupa antaa periksi?

Palaisin takaisin syihin: miksi? Miksi ihminen käyttäytyy niin kuin käyttäytyy? We are what we are, 'cause we were...!

Tämän päivän yhteiskunnan kirous on helppous. Valmisruokaa, valmiit ohjeet, valmiiksi normitettu elämä... liikaa valmiiksi pureskeltuja asioita. Minun mielestäni pitäisi palata alkuun: keksiä itsensä uudestaan. Se miten ihminen muodostuu käsitysteni mukaan elämässä on rakentumallla pala kerrallaan kasvaessaan kohti ikuisuutta. Jos palat ovat valmiita ja ihminen ei tunne mistä ne ovat peräisin, on hän vain kuori ilman sisältöä. Eikä ole mukava elää jos ei tunne itseään, silloin alkaa oireilu. Kurkistus sisimpään auttaa. Ymmärrys auttaa. Ja se on pitkä matka. Se ei ole helppoa. Nämä asiat tietenkin sanon, koska itse olen elämän myllerryksessä elänyt ja tähän johtopäätökseen päätynyt. Ties mitä diagnooseja minullekin olisi aikoinaan annettu kun olin ihan sekaisin (tahi tänäpäivänäkin joidenkin erittäin konservatiivisten ja ymmärtämättömien ihmisten taholta). Ne leimat olisivat vieneet minulta ehkä luovuuden ja yritteliäisyyden pois, masentaneet masentunutta vielä enemmän, leimanneet toivottomaksi. Minut auttoi suuresta mustasta aukosta pois se, että oli ihmisiä jotka kuuntelivat ja auttoivat minua miettimään miksi, antoivat minun olla luova ja keksiä itseäni uudestaan.

Kaiken tämän pohdinnan kukkuraksi olen myös sitä mieltä että kukaan meistä ei ole täysijärkinen - kaikkein vähiten ne, jotka sitä väittävät. Jokaisesta ihmisestä saa diagnoosin kun tarpeeksi syynää. Diagnoosit ovat käyttökelposia todellakin, sitä en koskaan halua väheksyä, mutta se miten niihin suhtaudutaan ja niitä käytetään kummastuttaa. Tabua koko soppa! Onko inhimillinen käytös (=asioihin reagointi) sairaus? Samalla tavalla voisi ajatella länsimaalaisen "sokeuden" ja pinnallisuuden tai idioottimaisuuden olevan sairaus - missä niille diagnoosi? Onko ajattelu sairaus? Niinh... Tällaisia mietin. Sairaana. Dg: flunssa.

Jaadijaadijaa...

2006-08-26T21:44:00.000+03:00

Onpa laiska olo. Tehtiin hieman opinnäytettä päivällä ja muuten sen jälkeen en sitten olekaan mitään tehnyt - mitä nyt selaillut nettiä ja haahuillut jääkaapille ja telkun luo aina silloin tällöin. Ihan hyvä sikäli että tulee oltua vaan kun muuten tuntuu olevan aina sata lasissa. Ja kiitos flunssani en edes voi harkita puntille karkaamista, sillä olen kuullut liian monta kauhutarinaa(todellisia) sydäntulehduksista ym. ja kuinka porukkaa on kuollut kun riehuvat kipeinä liikaa. Joten olen. Aika jees :)

Herra Muru sitten teki taas pienoiset "käänteet" heti aamusta. Heräsin siihen kun hän soitti ja ilmoitti että nyt on kyllä pakko perua rehvit koska pitää lähteä purjehtimaan. Selitteli kauheesti tempaustaan ja keskeytin herran sitten vain tokaisemalla että "älä viitsi. se on sun valintasi. ei sun tartte selittää." Ja sitten selitti hieman ja taas käänsi kelkkansa ja sanoi"ehkä pitäs unohtaa koko homma". Sanoin hälle "tietkö mulla on sulle neuvo: hengitä välillä. oot aika impulssiivinen tyyppi."Juu'u... En tiedä mitä miehestä ajatella. Kovin impulssiiviselta vaikuttaa ja se kyllä hieman pelottaa... näin skitsofreenikon tyttärenä :D (KÄÄÄÄH!) Luova oleminen on kyllä kivaa, mutta se että ei koskaan tiedä mitä on tulossa... Ei kiitos. Joten nyt en tiedä... onko mies vain hieman maaninen ja impulssiivinen vaiko jahka häntä vaivaa uuden ihmisen tapaamisen pelko ja suuren työnteon aiheuttaman stressin ilmeneminen epämääräisenä käytöksenä (on siis tehnyt aivan hirveesti töitä viime aikoina). Mua nyt ainakin taitaa vaivata se, että moni mies juoksee mua karkuun - kamalaa :P Kysymys siis taitaakin kuulua herra oikeaa ajatellen : "Are you strong enough to be my man?"... Pitää vissiin olla aika sujut ittensä kanssa että mun raaka maailmankatsomukseni ei karkota... En tiedä. Omituista.

No toisaalta. Eipä tämä yssikseen olo niin kauhiaa ole. Kohta tulee töllöstä kivaa kateltavaa (Frasier ja Todella Upeeta) ja sitten voikin mennä tyytyväisenä tutimaan. Enkä ole vieläkään 25v. ;)

Snifffff...

2006-08-25T11:20:00.000+03:00

Kamala flunssa. Taisi viinin ja siiderin nautiskelu vaikuttaa väsyneeseen kroppaani oikein inholla tavalla - tulin ihan kipeäksi ja nyt olen täynnä räkää. Prööööööt! *niistää* Tänään vielä pitäisi jaksaa mennä yhteen iltavuoroon ja sitten on työputki ohi vähäksi aikaa, koska koulu alkaa taas ensi viikolla. Ei yhtään huvittaisi mennä töihin. Mutta minkäs teet... no tässä nyt sitten flunssalääkkeitä ottelen ja burania popsin niin ilta menee kipulääkepöhnässä kuin siivillä :) Nyt ei voi enää oikeen peruakaan vuoroa sillä ketään sijaista ei saa näin äkkiä tilalleni. Oi voi... *prööööt*

Treffit lähenee kovasti. On ollut mielenkiintoista jutustella herra Murun kanssa puhelimessa jo noin kahden viikon ajan ja tutustua hänen mielenliikkeisiinsä kuuntelemalla. En ole nähnyt häntä siis vieläkään. Puhelimessa jutustelu tämän sokkorehvikamuni kanssa on sangen hauskaa ja hyymörintajuista, mutta se onkin jännä nähdä millainen hän todellisuudessa ilmeineen ja eleineen on. Jokseenkin itsevarmalta ja erittäin ekstroveriltä vaikuttaa, mutta ei kai ihan liikaa. Suoraa puhetta tulee ja toki samanlailla itsekin kerron mietteitäni - varsin piristävää :) monasti kommunikointi voi olla takeltelevaa uusien ihmisten kanssa juuri siksi että sanoja ei tule sanotuksi. Tämä suorapuheisuus vaikuttaa juuri nyt aika vapauttavalta, mutta juuri nyt siis... En tiedä vielä miten ihmiseen tulisi suhtautua. Eilen jutellessamme mies oli hieman vaisukin josta hänelle jotain sanoinkin ihmetellen. Toisaalta oli kiva kulla etä toinen ei ole ihan koko ajan äänessä, koska puheenlahjoja tällä herralla kyllä on. Hän lähetti illalla minulle tälläisen viestin: "Heh, vieläkin hymyilyttää kun sanoit meikäläistä vaisuksi ;) ja mä kun yritin olla maltillinen yms gentleman kaikin tavoin ;) ... no oli paha duunipäiväkin. Koitahan tervehtyä ja muista juoda kuumaa mehua ym rohtoja... jos olisin kehissä niin väsäisin sulle parane pian keiton ---". Niin. En tunne miestä. Voisi kai jos uskaltaa niin sanoa että "aika söpöä" :D mutta toisaalta jos suhtaudun asiaan analyyttisemmin pitänee vain tokaista että siinä on ihminen joka ei itseään säästele. Varsin mielenkiintoista. No, monet rehvit läpikäyneenä pidän jalkani tiukasti maassa. Sen tietää sitten miltä tuntuu kun näkee. Tulee kai vähän luopumisen tuskaakin nyt kun tapaaminen lähestyy: puhelinsuhteemme on toiminut varsin hyvin :) Totuushan voi olla aivan toisenlainen... Mutta ei elämässä voi voittaa, jos ei edes veikkaa.

Pitää lähteä töihin... niistelemään. *prööööt*

Syssyä rinnassa

2006-08-24T13:11:00.000+03:00

Eilen töiden jälkeen menin käymään PT:n luona visiitillä... joka sitten venyikin ihan yökyläilyksi. Oli kerrassaan mukavaa, juotiin kahvia ja sitten viiniä, syötiin rypäleitä ja sipsejä ja pelattiin Blokkia. Oli kivaa, tosissaan (vaikka meninkin suoraan iltavuorosta visiitille x)). Höpistiin kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tuli ikäväkin... että miksei minulla ole sitä miestä. Kun siinä myöhemmin sitten istuskeltiin partsilla ja tuijoteltiin tähtiä, olo oli onnellinen. Mietin miten ihmeellistä se on, että voi pitää ihmisistä niin paljon, mutta niin eri tavalla. Olisi hienoa pitää jostakusta miehestä paljon, niin ihmisena että miehenä. Miksen ole tavannut sellaista? Möh.

He :D

2006-08-19T21:59:00.000+03:00

Niin terkut vaan Keksille :) *hihittää* t. antinopea

Punaiset hyökkää!

2006-08-19T21:03:00.000+03:00

Naisen ankeinta ankeimpia päiviä: rättipäivät, puolukkaiset, teurastusaamut... jne.... Todellakin, meinasi mennä taju taas Niiden takia. Se ei ole kaunista. Miehet varsinkaan eivät aiheeseen halua perehtyä, sille hekin ymmärtävät, että se on usein kamalaa touhua ja että nainen voi olla huonolla tuulella ko. hetkenä.

Aamu alkoi hieman pöhnäisenä töihin rientäessä (=sännätessä, sillä myöhästyin 10min) kello kuusi aamulla. Ensin hieman kramppaili, sitten työn touhussa tunsin kuinka tulva huuhtoutuu minusta ja kauhuissani katselin kelloa että jo pian pääsisi päivittämään tilannetta. Nämä päivät ovat kamalia, varsinkin töissä, voi sitä veren määrää :/. Kun olin tämän onkelman hoitanut, iski krampit. Ei mitkään pienet sellaiset. Ensin sumeni silmissä hiemän - täplikkäästi. Sitten täplät lähtivät pois. Huokaisin...Ja kauheus tuli kokonaisuudessaan taas kuviin; ensin jaloista lähti tunto ja samalla tasapaino, silmissä taas sumeni, tulvi, kylmä hiki kohosi otsalle ja taju oli lähtemässä. Siinäpä sitten sätkin. Olo oli kalpea ja toivoin kipeästi että olisin edes pyörtynyt, sillä pitkitetty tuska vie maun elämästä. Mutta sitäkään helpotusta ei tapahtunut. Siirryin toiveeseen B, että olisin voinut irrottaa kyseiset sisuskalut jotka tämän kauhean tuskatilan aiheuttivat. Tosin sekin oli mahdotonta, sillä minua oksetti ja lihakset olivat aika lailla heikot, kun kaikki energia oli varastettu minulta luonnon tehtäviin. Ei itsensä silvontaa siis. Että semmoista. Naisen elo ihq - JA PAH!!! Tuota mitä minulle tapahtui nimittäisin pahimman luokan helvetiksi.

Lääkäri kommentoi ongelmaani seuraavasti: hanki hyvä nainen lapsia, olet vielä niin hyvän ikäinenkin. No niin... Kenen kanssa?!?! Hitto, nyt jo toivon että saan perheen, omakotitalon, auton ja koiran pihalle räksyttämään, sillä ei näin voi elää. PIAN! Tai sitten minun vain täytyy mennä naimisiin lääketehtaan kanssa, joka lähettää minulle kipulääkepaketteja joka kuukausi elämäni loppuun asti. (PIAN PIAN PIAN!!!)

Elämän harmoniaa

2006-08-17T21:31:00.000+03:00

Nyt tein sen - virallistin itselleni T-miehen tarinan lähettämällä hänelle kohteliaan viestin että on mukavampaa sanoa suoraan jos ei kiinnosta kuin piileskellä tavoittamattomissa ja toivotin hyvät jatkot. Samapa se miksi hän niin teki, kun juttu on nyt saanut päätöksensä. Sanoin hänelle hyvästit ja se kummasti kevensi mieltä, vaikka olinkin kohtelias.

Mutta, sikäli en ole siltikään jäänyt odottelemaan T-jutun elpymistä (se tuntui jo niin mahdottomalta), heitin tässä taas onnenarpaa jahka olisin treffeille mennyt ja tavannut uusia kasvoja. Ajatus siitä että on vapaa ja voi elää omaa elämäänsä, huolimatta mutkista matkalla, on mukavaa ja helpottavaakin. Joskus olen jäänyt suremaan näitäkin asioita (perätin yli vuodenkin), mutta nyt jo ymmärrän että liiallinen suru ei tee hyvää. Ja siksi haluan tutkiskella maailmaa. "Synkkaaminen" on kuitenkin, mitä ilmeisemmin, niin monen asian summa.
Mutta takaisin sokkojuttuun:.... hän, kenet kohtalo olisi seurakseni heittänyt ...hmmmm. Voihan kamala! En ko. miehen kanssa ehtinyt kuin jutella pariin otteeseen puhelimessa ja ymmärsin, ettei meitä ole luotu toisillemme - sillä mies oli liian nopea!!!! :D Kerrassaan huvittavaa *nauraa* Niin, ja mitäpä nyt sanomaan... en taida itse ollakaan kovin paha tapaus kun hänen tempauksiaan kuuntelin. Joka lauseen perässä oli "honey" tai "muru". IIIIIIIIIIIK! Ja suutelustakin puhui vaikkei oltu edes rehveille ehditty. Ymmärsin, että hänen seurassaan minä lähinnä olisin lähtenyt karkuun tai alkanut tappelemaan kuin olisin pystynyt rennosti tutustumaan. Että niin... Siperia opettaa :D Hihhhhh! Taas olen jotain oppinut!

Huh!

2006-08-16T20:57:00.000+03:00

Kyllä shoppailu on rankkaa. Olimme kaverin kanssa kaupungilla 7h kiertelemässä kauppoja ja putiikkeja... Uaaaaah! Tuohan käy jo työstä :D Saalis oli yhteensä meillä kahdella kaksi paitaa, eli aika inhimillinen potti, eikä opiskelijoillekaan ihan maailman loppu. Joskus sitä jättää tuon kyseisen aktiviteetin väliin jo ihan siksi, että pelkää löytävänsä jotain, kun ei aina sitä pätäkkää niin ole. Nyt molemmat oli varoissaan (ja on vieläkin ;) ) ja kokeilimme vaikka minkälaista asustetta rennolla meiningillä, varsinkin loppuvaiheessa kun molemmilla oli aika "vetreytyneet" aivot. Ts. ei ollut pelkoa että rahat loppuu kesken, kesätöiden ansiosta. Ja aina kun rättendaali osoittautui epäsopivaksi, huokaisimme ilolla "taas säästyi rahaa!" :) . Oli siis oikein kivaa ja nyt väsyttää sopivasti.

Taka-alalla mielessä kuitenkin kiehahti hieman kun kauppakeskuksesa ollessamme eräästä tuoksusta tuli mieleen T. En ymmärrä, en häntä... Kuitenkin vaikka kuinka itseäni lepyttelen ja koetan unohtaa, kiehuu sappeni kun ajattelen miehen kieroa (?) /yksinkertaista (?) ajatusmaailmaa. En pidä keskeneräisistä asioista, en ole koskaan pitänyt. Enkä ole odottelijatyyppiä. Mietin jo vaikka millaista kostoiskua. Että miten tungen hänen postiluukustaan mätiä kananmunia, tai laitan naapureitten ja tulevien huijauksen uhriksi joutuneiden naisten (?) iloksi hänen oveensa lapun "Naiset! Jos etsit tyydyttävää miestä tässä on mahdollisuutesi. Hän ei osaa puhua, mutta on hyvin kielitaitoinen yksilö. Yhteydenotot nroon:,,,, Rakkain terv. J." Heh. No, olen siis asiallinen kuitenkin, heeee... saahan kaikkea ajatella ;)

T-asiasta näin kipeähkön tekee minulle se, että mies tosissaan herätti minussa hempeitä tunteita ja sitten hylkäsi ja unohti, mitään selittelemättä. Voihan olla toki että jäi auton alle etc., ettei vaan ole kyennyt ottamaan minuun yhteyttä. Mutta jostain syystä en usko. :/
Ja niin, sen yhden nähäänkö?-viestin lisäksi kerran yritin soittaa hänelle (ei vastannut), että olen yrittänyt saada häneen yhteyttä. Mutta niin, tilanteesta voi päätellä jotain... Kun ei nappaa niin ei nappaa ja eteenpäin pitää jatkaa. Kun mies ei rohkene tekemään jutusta virallisesti loppua, niin kaipa kohta keksin jonkin rituaalin hänen viralliseksi unohtamisekseen. Ehkäpä intoudun jopa runoon x) onpahan ainakin materiaalia valmiina.

Mutta nyt tutimaan. Kauniita unia!

Into piukassa

2006-08-15T21:44:00.000+03:00

Kävin tänään taas ahkeroimassa puntilla ja täytyy kyllä sanoa, että oli ihanaa! Tuntuu usein että on niin paljon energiaa, että jos se ei pääsisi ulos niin olisin pulassa. Aikaisemmin se oli aika lailla levottomuudeksi kutsuttua energiavirtaa: sitä kun jalat vispasi kokoajan, ajatukset puokkoilivat ja oli koko ajan tunne että jotain piti tehdä. Varhaisaikuisena siihen liittyi myös se että ramppasi baareissa ja oli supersosiaalinen, tyyliin "kaikkien kanssa, kaiken aikaa, nyt". Tahi se, että ei saanut unta kun oli oli ollut liian rauhaisa päivä, kun ei ollut tehnyt "mitään". Todellakin, vastikään tajusin, että syy aikaisempaan levottomuuteeni oli yksinkertaisesti se että "energiakanavat" toimivat Hyvin, mutta kohdetta tuolle kaikelle ei ollut, tai jos olikin niin se ei ollut kovinkaan fiksua puuhaa. Energisyyteen liittyi (ja liittyy vieläkin :P) myös angstailut. Voi kumpa olisin tämänkin aikaisemmin tajunnut niin en olisi hoopoillut niin paljon x) Mutta kokemuksista oppii, näinhän se menee. Eniveis, elämä tuntuu mugavalta - ah! :D Ja eikun kanavoimaan!

Nonni...

2006-08-12T20:24:00.000+03:00

Nyt sitten tein sen. Otin häneen yhteyttä, varovaisesti ja asiallisesti. En hötkyile, en! Mutta nyt sitten olen sujut itseni kanssa. Laitoin ujosti tekstiviestin jossa kysyin että mennäänkö joskus kävelylle vaikka... parempaan itsehillintään ei kukaan voi pystyä ja kuitenkin rohkenin kysyä asiaa rauhallisesti kuin se, että olisin suutuspäissäni (kaikista elämäni pettymyksistä jothtuen) soittanut hänelle ja ladellut totuuksia miehistä jotka eivät osaa käyttää puhelinta xP Olen ylpeä itsestäni, jei! ...Koska (ehheheeee...) olen ollut joskus aika suorasanainen miehille jotka jollain tavalla olen käsittänyt olevan inhoja minulle,,, vaikka toisinaan on ollut kysymys pelkästään väärinkäsityksistä tai eri tavoista tulkita asioita.

Ja nyt sitten oottelen ja kuuta ulvoskelen :) Höööööööööö... Enpä tiedä. No mennään minne elämä vie. Joskus aikoinaan, mm. eksän kanssa seukatessa tuli tehtyä monia asioita väkisten. Nykyään on jo enemmän uskaltautunut luottamaan siihen että elämä kantaa ja pitää kuunnella sitä pientä ja viisasta osaa itsessään niin menee elämässä oikeaan suuntaan. Se on aika ajoittain vaikeaa jopa tuntuu melkeenpä mahdottomalta, mutta silti on sen arvoista. Elämä on hetkittäin todellakin ollut helpompaa kun ei ole yrittänyt liikaa.
- Hittolainen!!! *lamppu syttyy* ...kyllä nyt vaan täytyy asiaa enemmän opetella! Ja niin, tämähän toki ei tarkoita sitä että on virran vietävissä, vaan sitä että on Ohjaimissa, muttei tartte kuluttaa kaikkea bensaa eteenpäin pääsemiseen ;)

Why did'nt you call me?

2006-08-11T21:47:00.000+03:00

We went out one night
Everything went right
We got something started
It was outta sight
We had such a good time
Hey, why didn't you call me?
I thought I'd see you again

By the phone I wait
Staring into space
Thinking about our first kiss
Out on our first date
We had such a good time
Hey, why didn't you call me?
I thought I'd see you again

Why don't you call me again?
And I'm gonna ask
When I see you again
Thought you would be my man, my lover, my friend
I never thought it would end so quickly
It would end

jne... jne... By Macy Gray :)

Kuulostaako tutulta? Oma vastaus joo! Tässä jo pari päivää sitten kuuntelin Macya ja lohduttelin itteäni etten suinkaan ole ainoa nainen maailmassa joka miettii puhelimen hiljaisuutta. On niin osuvat sanat että oli pakko laittaa ihan tänne blogiinkin. Toki silti optimistisen toiveikkaana uskon, laulun sanoista huolimatta, että hänestä jotain vielä kuuluu... joskus. Tai sitten itse hienovaraisesta kysäsen mikä on tilanne (eipähän mulla mitään hävittävää kyllä voi olla, paitsi ylpeyteni... mutta ei kais se haittaa x) ei siihen kuole kuin sekunniksi ;) ).

Tämä päivä on ollut hiano päivä. Saimme opinnäytettämme tehtyä suunnattomasti ja syksy vaikuttaa jopa helpommalta kuin viime kevät kouluasioita ajatellen, kun opnt:ttä on enää alle puolet jäljellä. Suurin työ on tehty, nyt pitää vain jaksaa keskittyä tarkasti kielioppiin ja viimeisten kappaleiden kirjoittamisiin. Vapaus ja valmistuminen - täältä tullaan :D. Ja niin, jahka tätä joku minulle tuntematon ihminen lukee niin sen verran kerron että opiskelen humanistista alaa, kun tälläinen pähkäilijä satun olemaan.

Lukijoista puheenollen haluan myös ilmaista mielenkiintoni mahdollisia ideoita tai kommentteja kohtaan, jos blogista sellainen tulee mieleen lukiessasi juttujani. Blogia saa siis kommentoida tai vaikka heittää hyviä elämänviisauksia jos niitä tulee mieleen. Aivoriihet on parhaita :)

Kaukana kotoa

2006-08-11T08:59:00.000+03:00

Olen taas reissun päällä. Syynä tällä kertaa matkusteluuni on kouluun liittyvä opinnäytetyöni; opnt-kaverini asuu kaukana ja on käytännöllistä jäädä mieluummin yökylään aina välistä ettei tarvitse matkustella koko ajan. Matkustelu ja kotoa poissaoleminen on hassua. Vaikka aiemmin rutiinit ja samat ihmissuhdekuviot eivät minua kiinnostaneet, nykyään niitä huomaa jopa kaipaavansa. Taidan ikääntyä ;) tai siis aikuistua, kun tälläisiäkin ajatuksia päähäni eksyy *nauraa*. Tosin nyt ei koti-ikävä ole kovin suuri, sillä olen vain päivän poissa. Vaikkakin nyt herätessä olin jo valmis tekemään aamukahvia iänikuisen vanhalla kahvimasiinallani ja tarttumassa puurokauhaan innokkaasti. Täällä en tiedä missä kaikki välineet ovat!

Uuuu, opnt-kamu heräsi juuri. Taidamme alkaa tekemään siis töitä. Palailen jälleen :) Hauskaa päivää kaikille!

Ai niin ja kello tosiaan on jotain yhdeksän pintaan, en tajua miksi blogikello on nyt ihan sekasin. Täytynee käydä muuttelemassa asetuksia jossain välissä... Ja blogisuosikitkin pitäisi laittaa näkyviin. Noh, otan asian työn alle. Hiljaa hyvä tulee jne.. ;)

Kuuhulluutta

2006-08-10T01:06:00.000+03:00

Tulin äsken kotiin. Olimme kaverini PT:n kanssa vetämässä pussisiideriä meren rannalla ja ihailimme kuuta ja siinä ohessa ihmettelimme sinkkuuden ja elämän saloja. PT on siis miespuolinen yksilö, mikä teki tapaamisesta entistä vaikuttavamman kokemuksen. Hienoisesta humalatilasta johtuen (minulla olisi kauheasti sanottavaa, mutta) en pysty välttämättä kertomaan kaikkea, läheskään kaikkea, ajatuksen virtaa... Ääääh, miten kaiken sen sanoisin!? No lähetään jostain liikkeelle:

Puhuimme vetovoimista. Siitä kuinka aina treffaillessa ja suhteessa jompi kumpi osapuolista on aina enemmän mukana jutussa kun toinen ja kuinka sekin vaihtelee ajan kuluessa. Se on vain yksinkertainen fakta että näin on, mitäpä sitä kieltämään, joten ymmärtäväisemmäksi on hyvä oppia.

Puhuimme siitä kuinka suhteen alussa koetellaan toista, sikäli on sellaisia tarpeita. Tajusin taas että olen aika angstinen tyyppi ja kauhistelin oikeasti niin julmaa kielenkäyttöäni että en sellaista kenellekään soisi. Kaikki keille olen suutani pahasti aukonut ovat jokseenkin jossain vaiheessa kilahtaneet, liekö syy se että näin potentiaalin heissä ja ilmaisin vihani sitä kohtaan... tai! - vielä kauheampi seikka - tein heidät hulluiksi. Mikä tietysti on aivan absurdi ajatus näin yleensä... mutta ei ihmiselle jota on syytetty kaikesta syntymästä asti. Oi, kiitos pälli-vanhemmilleni :/ Purkasin huoleni siitä että entä jos mahdollinen kumppani ei kestäkään kaikkea sitä patoutunutta raivoa joka minussa on. Mitä sitten teen!? PT lohdutti ja sanoi että aliarvion ihmisiä. Luotan siihen. Todellakin, koska vaihtoehdot ovat aika tylsät :(

Puhutiin elämään oppimisesta, kuinka me opimme koko ajan enemmän olemaan sosiaalisissa tilanteissa, aina herkemmällä ja avoimemmalla tavalla. Kuinka voimme oppia tarkkailemaan ja sitä kautta ymmärtämään maailmaa. Kuinka omalla käytöksellä voimme rikkoa ennakkokäsityksiä ja luokitteluvirheitä.
Itsekin koin aikaisemmin olevani jokseenkin henkinen ja psykososiaalinen susilapsi yhteiskuntamme keskellä, mutta tänään tajusin että todella me kaikki olemme sitä. Enemmän tai vähemmän. Jahka lähtökohtani ovat erilaiset ja kenties vaativammatkin, ei se poista sitä faktaa että kenellekään elämä ei tule kuin manulle illallinen, ellei tyydy tasaiseen harmaaseen ja tylsään arkeen ja lakkaa unelmoimasta.

Puhuimme hetken siitäkin että miksi me emme ole. ....En tunne kipinää ja en halua rikkoa hyvää ystävyyttä. Mies ajattelee taas asiasta hieman avarammin. On mielettömän ihanaa olla samalla aaltopituudella ihmisen kanssa joka erilaisuuksista huolimatta tajuaa mitä yrität sanoa (tai ainakin myöntää että ei todellakaan tajua :D) ja hyväksyy sen. Voih...

***
Kävin taannoin sokkotreffeillä härmäläismiehen kanssa joka vaikutti muuten mukavalta, mutta oli kumman kiinnostunut siitä että millainen vartaloni on. En kertonut asiasta kummemmin vaikka hän sitä vonkasikin, mutta yksinäisenä hetkenä ku pyysi kanssaan istumaan iltaa kaupungille, lähdin. Miehen ensimmäisiä kommentteja nähdessämme oli "Hei..." "Blaablaalaaa..." "Sulla on kiva kroppa. Mä tykkään..." ARGH! YÖKH! PTHYI! Asiasta vittuuntuneena (olenko jo hieman kyllästynyt ihmisen olemassa olon käsittämiseen fyysisenä objektina, kun perkele olen muutakin!!!!) vastasin hälle: "Tiedätkö... on olemassa kahdenlaisia miehiä: sellaisia ketkä ovat keskustelukykyisiä ja sellaisia ketkä ovat seksuaalisesti kutkuttavia." Härmäläinen halusi kuulla tietenkin miehisyydessään että kumpaa hän edusti. Vastasin "No itseasiassa et kumpaakaan". Voi arvatakin miten rehvit päättyivät. Aika hienotunteisen etäisesti. Vaikka härmis huikkasikin vielä kun olin ovella että "Saa mulle soittaakin!". Ahhahaaa! Buhaaahaaaaaa!!! Voi elämän kevät! En tajua miehiä. Eikä siinä mitään, toki hivelee itsetuntoani että noinkin nuijat tulevat jollain tavalla kehumaan... mutta kyllä sitä henkistä ja sellaista "kemiallista" kohtaamista näin syykkiselläkin tasolla kaipaisi. Eihän tässä mitään kuolleita lihanpaloja olla, kun on tahtoakin ja kaikkee..... :/ Möh.
***

PT:n kanssa jutellessa tajusin tästä luokituksestani (keskustelutait. + seks.vet.) että sekin todellakin oli aika rajaavaa sorttia. Sillä tokkopa mistään ihmissuhteesta tulee mitään jos on olemassa vain noita sortteja. (Heh: välikommentti. Ja sitten ne keitä ei edes lasketa miehiksi :P). Täytyy olla vähän molempia. Sitten erehdyin miettimään että miksi en kokeilisi häntä, suukon verran vain, mutta en kokeillut... Mistä voi tietää? Vai voiko tietää? Voiko tuntea vasta kun on tuntenut? Nyt kotona istuskellessani tietomasiinan ääressä olen ihan iloinen että jätin ajatuksen sikseen, mutta siitä olen kummissani että mistä tosiaan voi tietää?

Tapasin taannoin miehen joka antoi minulle perhosia. Herra T:n. Hänestä ei ole sittemmin kuulunut. Höööö. Omituista. En ymmärrä. Tulevatko perhoset heti vai ajan kanssa... vaiko molempia? Hmmmmm.... Toki koska perhosmiestäni toivon takasin palaavaksi, en uutta niin etsi, mutta mietin kovasti että mikä on se juttu mistä ne tulee? Kemia? Tilanne tai tilanteet, jotka kolahtavat kahdella ihmisellä kun molempien olosuhteet on suostuisat? Epätoivo? Epätodellisuus?...

Hnmmmmmm... tässä vaiheessa taitaa olla parempi mennä nukkumaabnflhkdfoi :D
Njaaaaah.... kohtalo? Missä on se "fläpfläp"-tyyppi....??? Möh, kaipaan sen halia... Möh. Ja jos viikonloppuun mennessä siitä ei kuulu niin sitten en kaipaa sitä. Hänkin oli vain unta... Olihan?

2006-08-07T15:16:00.000+03:00

Olipa kerran pieni paha noita Känkkäränkkä nimeltään... *nauraa* No ei vais, kuhan testailen miten blogini toimii ;)